Aston Villan maalivahti sai kaksi keltaista korttia, mutta ei punaista – tästä oli kyse
Aston Villan maalivahti Emiliano Martínez on pelikiellossa Konferenssiliigan ensimmäisessä välierässä Olympiakosia vastaan, kertoo Sky Sports.
Martínez, 31, otti toisessa puolivälierässä Lilleä vastaan kaksi keltaista korttia, mutta punaista korttia hän ei saanut.
Argentiinalaisvahti välttyi punaiselta, koska hän otti toisen varoituksensa vasta rangaistuspotkukilpailussa. Ottelun aikana otetut varoitukset eivät jatku rangaistuspotkukilpailuun.
Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) on vahvistanut Skylle, että Martínez on pelikiellossa avausosassa Olympiakosia vastaan, koska hän sai puolivälierissä kaikkiaan kolme keltaista korttia. Hän sai yhden varoituksen ensimmäisessä osassa ja viime torstaina kaksi.
Aston Villa isännöi Olympiakosia ensimmäisessä välierässä 2. toukokuuta ja toinen osa pelataan viikkoa myöhemmin Kreikassa. Toisessa välieräparissa vastakkain ovat Fiorentiona ja Club Brugge.
LUE MYÖS!
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen