Man Cityn syytteiden käsittely alkaa – näin kommentoi Pep Guardiola
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola sanoo, että joukkueen Valioliiga-kilpailijat haluavat seuraa rangaistavan väitetyistä talousrikkomuksista.
Valioliiga julkisti viime vuoden helmikuussa 115 syytekohdan listan koskien Cityn väitettyjä rikkomuksia. Tapaus siirtyi riippumattoman komission käsiteltäväksi, ja siihen liittyvä kuuleminen alkaa ensi maanantaina.
Cityn väitetään toistuvasti rikkoneen Valioliigan taloussääntöjä vuosina 2009-2018. Manchesteriläisseura on kiistänyt jyrkästi kaikki syytteet ja sanonut, että sen tukena on ”kattava joukko kiistattomia todisteita”.
Espanjan La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas on pitkään kritisoinut Manchester Cityä ja syyttänyt sitä taloudellisesta dopingista. Tebas on sanonut puhuneensa useille Valioliiga-seuroille ja uskoo, että ne haluavat hallitsevaa mestaria rangaistavan.
Guardiola kertoi perjantain lehdistötilaisuudessaan olevan mielissään siitä, että tapauksen käsittely alkaa viimein.
– Ensimmäistä kertaa olen samaa mieltä Tebasin kanssa. Kaikki Valioliiga-joukkueet haluavat, että meille annetaan sanktiot, se on varmaa. Mutta siksi sanon Tebasille ja Valioliigan joukkueille, että odottakaa riippumatonta komissiota, sanoi Guardiola BBC:n mukaan.
– Oikeus on olemassa modernissa demokratiassa. Se ei ole sen monimutkaisempaa.
– Uskomme, ettemme ole tehneet mitään väärää.
– Olen iloinen, että se alkaa maanantaina. Tiedän, että tulee lisää huhuja, uusia asiantuntijoita. Me tulemme näkemään. Tiedän, mitä ihmiset odottavat, tiedän, mitä olen lukenut monta, monta vuotta.
– Kaikki ovat syyttömiä, kunnes toisin todistetaan. Joten katsotaan.
BBC:n mukaan kuulemisen odotetaan jatkuvan noin kymmenen viikkoa, ja tuomiota voidaan odottaa ensi vuoden alussa.
Jos City todetaan syylliseksi vakavimpiin syytöksiin, se voi saada putoamiseen johtavan pistevähennyksen tai seura voidaan jopa erottaa Valioliigasta.
115 syytekohtaa
- 54x Tarkkojen taloudellisten tietojen toimittamatta jättäminen vuosina 2009-2018
- 14x Pelaajien ja managereiden maksuja koskevien tarkkojen tietojen toimittamatta jättäminen vuosina 2009-2018
- 5x UEFA:n sääntöjen noudattamatta jättäminen, mukaan lukien taloudellisen reilun pelin säännöt (FFP), vuosina 2013-2018
- 7x Valioliigan kestävyys- ja kannattavuussääntöjen (PSR) rikkominen vuosina 2015-2018
- 35x Yhteistyön laiminlyönti Valioliigan tutkimuksissa joulukuu 2018 – helmikuu 2023
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Mikel Artetalta ikäviä uutisia Arsenalin kapteenista
- Liverpoolin ex-pelaaja haluaa takaisin Valioliigaan
- Everton luottaa yhä manageriinsa – kausi alkanut surkeasti
- Andy Carroll jatkaa uraansa Ranskan nelostasolla
- Arsenalin pelaaja sai punaisen kortin – tuomarin tuska kävi ilmi nauhoituksesta: ”Minulla ei ole vaihtoehtoa”
- La Ligan puheenjohtaja toivoo Manchester Citylle asianmukaista rangaistusta: ”Valioliigan ei pitäisi murtua paineen edessä”
- Aston Villa halusi päästä eroon kapteenistaan – Unai Emery muutti tilanteen: ”Hän näki minussa jotain, mitä en itse nähnyt”
- Marcus Rashford iski kaksi maalia – Erik ten Hag otti kantaa itseluottamusongelmiin: ”Se on iso asia”
- Rodri: Pelaajat saattavat mennä lakkoon kasvavan ottelumäärän vuoksi: ”Olemme todella huolissamme”
- Mestarien liiga käynnistyi – Liverpool haki vakuuttavan vierasvoiton Italiasta
- Mestarien liiga käynnistyi – Liverpool haki vakuuttavan vierasvoiton Italiasta
- Alan Shearer: Arsenal on yhdellä osa-alueella selvästi Valioliigan paras joukkue
- 3-0! Aston Villa debytoi tyylikkäästi Mestarien liigassa
- Manchester Unitedin huippulaituri pelannut vain minuutin – Erik ten Hagilta vaatimus: ”Hänen pitää pärjätä heitä paremmin”
- Lähde: Anthony Martial löysi uuden seuran
- Athletic: Manchester City toivoo Rodrin suostuvan jatkosopimukseen – Real Madrid kiinnostunut
- Manchester Cityn supertähdeltä luottamuslause – ”En ajattele muita seuroja”
- Liverpoolin Alisson ei ymmärrä jatkuvasti kasvavaa ottelumäärää: ”Meitä pitäisi kuunnella”
- Manchester Cityn 115 syytteen oikeudenkäynti alkoi – tällöin tuomiota voidaan odottaa
- Thomas Frankilta huonoja uutisia tähtihyökkääjästä – ”Tämä on turhauttavaa”