Kausiennakko: Blackburn
Kausiennakko 11/12 – Blackburn
Yleistä
Viime kaudella 15:ksi sijoittunut joukkue ei ole vahvistunut kesän aikana ollenkaan. Seura taisteli itsensä putoamisrajan yläpuolelle kauden lopussa, mutta tänä vuonna tulee tekemään tiukkaa. Phil Jonesin lähtö on jättimäinen menetys puolustuslinjaan.
Seuran uudet intialaiset omistajat ovat luvanneet manageri Steve Keanille 10 miljoonaa puntaa siirtomarkkinoille. Tämä yhdistettynä Jonesista saatuihin lähes 17 miljoonaan puntaan tulisi riittää vahvistuksien hankkimiseen, mutta ainakaan vielä mitään suurta ei ole nähty.
Maalivahdit
Paul Robinsonilla alkaa neljäs kausi Roversin maalinvartijana. Entinen maajoukkuevahti kuuluu liigan vakiokalustoon ja tuskin on joukkueensa heikon lenkki tulevallakaan kaudella.
Puolustus
Seura menetti Phil Jonesin Manchesteriin. Tämä ei voi olla näkymättä joukkueen takalinjoilla. Ainakin toistaiseksi Christopher Samba on pysynyt joukkueessa kovasta huhumyllystä huolimatta. Hänenkin menettäminen olisi viimeinen naula joukkueen arkkuun ensi kauden putoamiskamppailua vastaan.
Keskikenttä
Kun joukkueen keskikentän johtohahmo on 30-vuotias Morten Gamst Pedersen, ei tälläkään osa-alueella seura kuulu edes keskikastiin Valioliigassa. Gamst Pedersenillä alkaa kahdeksas kausi seurassa, joten kokemusta olisi nuorille tarjottavana. Nähtäväksi jää pystyykö joku nuorista lunastamaan minkäänlaisia odotuksia alkavalla kaudella.
Hyökkäys
Tehottomuus ja selkeän johtotähden puuttuminen vaivasivat jo viime kaudella. 46 maalia koko kauden aikana ei anna aihetta juhlimiseen. Parhaan maalintekijän pokaalin seurassa pokkasi viidellä maalilla, joten odotamme hyökkäyksen saavan edes jonkinasteista vahvistumista ennen kauden alkua.
Sijoitus viime kaudella
15.
Veikkaus sijoitukseksi alkavalla kaudella
17.-19.
Nosto
Jos seura aikoo säilyttää sarjapaikkansa, on miehistöön tehtävä selkeitä vahvistuksia. Rahaakin pitäisi olla Phil Jonesin myynnin takia, joten uskomme joukkueen vahvistavan itseään viimeistään tammikuussa merkittävästi. Jos näin ei käy, odottaa putoaminen sarjatasoa alemmaksi pian.
Seuraa häntä
Mauro Formica: lupaava nuori keskikenttäpelaaja. Pelasi Aasia Cupissa vahvasti kauden alla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla