Eilinen Manchester Cityn ja Arsenalin peli varmasti kirvoitti jos jonkinlaisia tunteita eri tahoissa. Myös meidän oma Tykkinaisemme taisteli omien fiiliksiensä kanssa, mutta päätyi lopulta nukkumaan leppynein tuntein… paitsi ehkä ottelun tuomaria kohtaan ;)

”Pitäiskö antaa illan pusu Phil Dowdille ?
Jätti hienosti viheltämättä käsivirheen,
mistä meille olisi tullut rankkari ja mahdollinen tasoitusmaali.
En kyllä yllättynyt, vaikka jälleen kauhistuinkin,
näin Phil Dowdin parhaat puolet jo viime kaudella Newcastlessa.

Man City oli tänään parempi. Vain hitusen, mutta se riitti.
Meillä oli tahtoa, meillä oli tilanteita tehdä maali, mutta tänään kävi näin.
Zesny on maailmanluokan maalivahti, mutta niin on myös Joe Hart.
Miksi harmitellaan sitä, että me ei tehty maalia,
eikä sitä, että Joe Hart otti jokaisen pallon kiinni ?

Mun mielestä Thomas Vermaelenin vedossa ei ollut mitään vikaa,
vaan Joe Hart sai sen kiinni, kun on niin hyvä.
Johan Djouroulle oli varmasti painajainen loukata nivusensa,
varsinkin, kun tietää että yksikään pelaaja ei saisi enää loukkaantua.
Totta kai tilannetta voi harmitella, mutta sellaistahan urheilu on.

Onko Robin kadottanut maalintekotaitonsa ?
En ikinä usko sitä. Tänään ei vaan tullut tilaisuutta,
ei siksi, että me oltaisiin pelattu huonosti,
vaan siksi, että Man City oli sen verran hyvä.

Elämä on tällaista, kaikki riippuu myös muista,
vastustaja voi joskus olla sellainen, että keinot ei vaan riitä.
Mutta jos itsensä voittaa, niin silloin voi olla tyytyväinen.
Ja tänään mielestäni Arsenal voitti itsensä.

Vaati paljon, kun peliin lähdettiin pelkillä toppareilla, ilman oikeita laitapakkeja.
Ja kun yksi toppareista loukkaantui ja kentälle tuli 19-vuotias kokematon toppari,
se vaatii joukkueelta vielä enemmän.

Me näytettiin tänään, että tällaiset asiat pystytään selvittämään,
ja Man City voitti vain yhdellä maalilla.
Niin, toki meidän olisi pitänyt tehdä ainakin se yksi maali, tasapelitulokseen,
tai mieluummin kaksi, voittoon, mutta se ei vaan ollut tänään mahdollista.
Miksi siis surra sitä ja unohtaa kaikki muu ?

Keskityn mieluummin asioihin, mistä
tulee hyvä olo ja hyvä olla.
Ei häviö ei ole maailmanloppu,
eikä sekään, että Man City johtaa taas liigaa.

Mun elämä Goonerina on sitä,
että osaan elää hetket ja nauttia pienistäkin asioista.
Miksi en nauttisi siitä, kun
Laurent Koscielny ottaa pallon ja
juoksee sen kanssa melkein läpi kentän,
tai kun Gervinho taistelee pallon kanssa
viimeiseen asti ?

Tai kun Zesny kerta toisensa jälkeen
heittäytyy pallon eteen ja pelastaa maalinsa ?
Tai siitä kun näen läheltä Alex Songin niskan…

Elämän iloja. Sellasia, mistä sydän tykkää.
Saa hymyn huulille ja ylpeyden rintaan.
Pieniä asioita, mitkä tekevät Arsenalin.
Ei voitot, ei tappiot, vaan pelaajat.

Illan pusut siis jokaiselle murulle,
jotka oli tänään kentällä.
Phil Dowdille ehdotan eläkkeelle siirtymistä.

“I am a fighter. I’m ready to go to war with my men.

I’ll be first in the battle, head first and I’ll never back down or give up.”
– Laurent Koscielny –

Sydämellä, Maarit”

Aiheet Näkökulmat Tykkinainen