Syksyn onnistujat ja epäonnistujat – pelaajat
Kausi 2012-2013 lähentelee puolta väliä. Syyskausi laitetaan pakettiin tuttuun tapaan, kun joukkueita koetellaan otteluruuhkalla. Valioliiga.com listaa syksyn onnistujat ja epäonnistujat.
Top 5 -pelaajat
1. Michu
12 maalia 17 ottelussa. Siirtosumma kaksi miljoonaa puntaa. Ei ole vaikeaa nimetä Valioliigan ykköshankintaa viime kesältä. Espanjalainen viimeistelee todella kylmästi. Hän on toki pelannut Swanseassa myös keskushyökkääjänä, mutta muistetaan se, että periaatteessa Michu on keskikenttäpelaaja. Tällä hetkellä Swanseaa voittaa ja häviää ykköstykkinsä mukana.
2. Marouane Fellaini
Evertonin pelin sielu. Keskikentällä vapaassa roolissa pelaava belgialaistähti on noussut sille tasolle mitä on odotettu. Hän viimeistelee hyvin päällä sekä jalalla. Ison ruhonsa ansiosta Fellaini on myös todella vahva kaksinkamppailuissa. Tietyllä tapaa Fellainilla on kaikki ominaisuudet.
3. Asmir Begovic
Stoken alakerran lukko. 17 ottelussa vasta 13 päästettyä maalia. Nollapelejä on kertynyt peräti 8 kappaletta. Begovic on todella kuumaa tavaraa tammikuun siirtoikkunassa.
4. Robin Van Persie
Ennen kauden alkua mietittiin, miten van Persie sopeutuu Unitediin. Lentävä hollantilainen jatkoi siitä mihin Arsenalissa jäi. Viimeistelee tilanteista, joista vain harva pystyisi tekemään maalin. Voittaa Valioliigan maalikuninkuuden toisen kerran putkeen isolla todennäköisyydellä.
5. Sébastien Bassong
Norwichin puolustuksen lukko. On tehnyt myös tärkeitä maaleja joukkueelleen. Erinomainen hankinta Norwichilta.
Flop 5 pelaajat
1. Mario Balotelli
588 peliminuuttia ja 1 maali. Mielialapelaajan kausi on ollut vaikea ja luultavasti vaihtaa maisemaa tammikuussa.
2. Gylfi Sigurdsson
On kuin varjo viime kaudesta. Mahtui kauden ensimmäisissä peleissä avauskokoonpanoon, mutta on sittemmin pudonnut penkille.
3. Antonio Valencia
Viime kaudella fanien sekä pelaajien puolesta kauden parhaaksi United-pelaajaksi valittu laituri ei ole päässyt vauhtiin. Sai täksi kaudeksi legendaarisen numeron 7 selkäänsä, mutta ei ole osoittanut sen mukaisia otteita.
4. Papiss Cissé
On osunut vasta kahdesti tällä kaudella Valioliigassa. Potentiaalia on valtavasti, mutta tehot ovat jääneet vaatimattomiksi. Newcastle ei elä pelkästään Demba Ban maaleilla.
5. Darren Bent
Edelliskausien maaliruisku on jäänyt alkukauden jälkeen vaihtopelaajan rooliin. Saattaa vaihtaa maisemaa tammikuussa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”