Arsenal neuvottelee tällä hetkellä Schalken kanssa Julian Draxlerin siirrosta. 20-vuotiaalla saksalaisnuorukaisella on nykyistä sopimustaan neljä vuotta jäljellä. Laiturin kesällä tekemään sopimukseen sisältyy kuitenkin 37 miljoonan punnan arvoinen ulosostosumma, jonka Arsenal olisi Sky Sportsin tietojen mukaan valmis maksamaan.

Gunners-manageri Arsène Wenger vahvisti tiistain Southampton-ottelunsa jälkeen joutuvansa ehkä hankkimaan lisäapuja ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Schalken omistaja Clemens Tonnies ilmoitti aiemmin kuussa Draxlerin pysyvän seurassa myös tulevaisuudessa.

– Mielestäni hänen täytyy pelata ensi kaudella meidän seurassamme. Tämä on henkilökohtainen neuvoni, sillä hän voi pelata täällä parasta jalkapalloaan ilman turhia paineita. Schalke 04:ssä Draxler on hyvissä käsissä, Tonnies kertoi saksalaismedia BILD:ille.

Draxler on tehnyt kuluvalla kaudella viisi maalia ja antanut kahdeksan syöttöä 20 pelaamassaan ottelussa.

Lähde: Sky Sports