Liverpoolin paluu Mestarien liigaan ei sujunut ongelmitta, kun joukkue isännöi Anfieldillä Ludogoretsia. Bulgarialaisseura kiusasi isäntiään toden teolla, mutta lisäajan viimeisellä minuutilla tullut rangaistuspotku ratkaisi kamppailun Redsien eduksi.

Liverpool hallitsi ensimmäisen puoliajan alkua, Ludogoretsin vetäyessä puolustuskannalle. Tilanteita Poolilla riittikin, mutta maalintekoyrityksistä vain neljä meni bulgarialaisten maalia kohti. Liverpool-pelaajien laukaustarkkuuden oltua hukassa, tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika jatkui vastaavissa merkeissä. Pallo pyöri Liverpoolilla, mutta maalipaikkojen hyödyntäminen tuotti Reds-ryhmälle tuskaa. Lähelle pääsi 69. minuutilla Mario Balotelli, mutta Milan Borjan torjui italaisen puskuyrityksen. Sen sijaan Ludogorets onnistui luoman 72. minuutilla hyvinkin vaarallisen vastahyökkäyksen. Slovenialaishyökkääjä Roman Beszakin laukaus osui kuitenkin bulgarialaisten epäonneksi tolppaan.

Liverpoolin painostus tuotti lopulta tulosta 82. peliminuutilla. Alberto Moreno keskitti, ja Balotelli sijoitti tarkan laukauksen Borjanin taakse.

Ottelun lisäaika tarjosikin sitten draamaa koko rahan edestä. Ensin Daniel Abalo ohitti askelharhautuksella Simon Mignolet’n, ja sijoitti pallon Liverpoolin verkkoon. Lisäajan viimeisellä minuutilla Ludogorets-vahti Borjan kaatoi rangaistusalueen sisällä Javier Manquillon, ja pallo pilkulle. Steven Gerrard ei tilaisuudesta erehtynyt, vaan viimeisteli pelivälineen taidolla oikeaan nurkkaan. ratkaisten ottelun Liverpoolin eduksi.

A-lohkon toisessa ottelussa Real Madrid pieksi tylyin 5-1-lukemin Baselin. Madridilaisten maaleista vastasivat James Rodriguez, Gareth Bale, Cristiano Ronaldo, Karim Benzema sekä omiin maalannut Marek Suchý. Baselin ainokaisen teki Derlis Gonzáles.

Toimittajan sana

Liverpool saa kiittää onneaan, että sai ottelusta täydet pisteet. Pallo pyöri joukkueella hyvin, mutta viimeistely jätti parantamisen varaa. Gerrardin viime hetken rangaistuspotku pelasti kuitenkin Poolin häpeältä ja Brendan Rodgersin miehistö sai tarvittavan voiton.

Mestarien liiga tiistaina

Benfica – Zenit 0-2 (0-2)

0-1 Hulk (6.)
0-2 Axel Witsel (22.)
Borussia Dortmund – Arsenal 2-0 (1-0)
1-0 Ciro Immobile (45.)
2-0 Pierre-Emerick Aubameyang (48.)
Galatasaray – Anderlecht 1-1 (0-0)
0-1 Dennis Praet (52.)
1-1 Burak Yilmaz (90+1.)

Juventus – Malmö 2-0 (0-0)

1-0 Carlos Tévez (59.)
2-0 Carlos Tévez (90.)

Liverpool – Ludogorets 2-1 (0-0)

1-0 Mario Balotelli (82.)
1-1 Dani Abalo (90+1.)
2-1 Steven Gerrard rp. (90+3.)

Monaco – Bayer Leverkusen 1-0 (0-0)

1-0 João Moutinho (61.)

Olympiakos – Atlético Madrid 3-2 (2-1)

1-0 Arthur Masuaku (13.)
2-0 Ibrahim Afellay (31.)
2-1 Mario Mandzukic (38.)
3-1 Konstantinos Mitroglou (73.)
3-2 Antoine Griezmann (86.)

Real Madrid – Basel 5-1 (4-1)

1-0 Marek Suchy om. (14.)
2-0 Gareth Bale (30.)
3-0 Cristiano Ronaldo (31.)
4-0 James Rodríguez (37.)
4-1 Derlis González (38.)
5-1 Karim Benzema (80.)