Viisi Valioliigan nuorta lupausta
Valioliiga-seuroista löytyy useita nuoria pelaajia, jotka eivät ole vielä tehneet läpimurtoaan pääsarjatasolla. Toimituksemme valitsi heistä viisi lupaavinta kykyä. Listaamamme pelaajat ovat 18-19-vuotiaita, eikä heistä kellään ole muutamaa peliä enempää kokemusta Valioliigasta.
Matt Targett (Southampton)
19-vuotias Targett on pelaajana hyvin samanlainen kuin ikätoverinsa kesällä Manchester Unitediin siirtynyt Luke Shaw. Laitapuolustaja tykkää nousta mukaan hyökkäyksiin ja antaa laidalta keskityksiä. Targett on siis puolustajana modernimmasta päästä.
Targett debytoi Valioliigassa tämän vuoden syyskuussa Queens Park Rangersia vastaan, mutta aika kentällä jäi vähäiseksi nuorukaisen tultua vain minuutiksi vaihdosta sisään. Sen sijaan lokakuun lopun Liigacupin kamppailussa Stokea vastaan Saints-puolustaja pelasi täyden ottelun. Vastuuta edustusjoukkueessa ei ole siis juurikaan toistaiseksi irronnut.
Tällä hetkellä Targettin tontilla Southampton-paidassa luutii Ryan Bertrand. Bertrandin kanssa tehtiin kesällä vain lainasopimus, mikä voisi tarkoittaa sitä, että omasta kasvatista kaavaillaan myöhemmin avauskokoonpanon pelaajaa. Tämän kauden näytöt saattavat kuitenkin jäädä Targettin osalta cup-peleihin.
Rolando Aarons (Newcastle)
Jamaikassa syntynyt Aarons on jo ehtinyt saada hiukan minuutteja tämän kauden Valioliiga-peleissä. Elokuussa 18-vuotias laituri iski myös Crystal Palacen verkkoon avausmaalinsa pääsarjatasolla ja edellisellä Liigacupin kierroksella heiluivat Manchester Cityn verkot. Pintaraapaisu Valioliigaan on siis Aaronsin osalta valmiina.
Aarons viihtyy paremmin vasemmalla laidalla, mutta pystyy pelaamaan myös oikealla. Nuorukaisen vahvuuksia ovat nopeat nousut vastahyökkäyksiin ja pallonkäsittelytaidot. Aaronsissa on hiukan samaa kuin Liverpoolin Raheem Sterlingissä molempien vahvuuksien kulminoituessa nopeuteen ja teknisyyteen. Magpies-pelaaja itse ei usko kuitenkaan toistaiseksi olevansa samalla tasolla kuin Sterling kaksi vuotta sitten.
Aaronsin lahjakkuuden ovat huomanneet myös suuremmat Valioliiga-seurat. Ainakin Liverpool ja Manchester City ovat olleet Magpies-lupauksen perässä, eikä ihme, sillä mies on onnistunut rajalliseen peliaikaansa nähden varsin hyvin Valioliigassa. Siirtoa suurseuraan tuskin kuitenkaan tapahtuu ennen kuin lopullinen läpimurto Newcastlen paidassa on tehty.
Jack Grealish (Aston Villa)
Myös Grealish on saanut jo alkusyksyn aikana tililleen minuutteja Valioliigassa. Avaukseen 18-vuotias Villains-kasvatti ei ole päässyt, mutta vaihtopenkiltä kentälle on astuttu neljässä pelissä. Viime kauden irlantilaisjuuria omaava Grealish haki kokemusta Notts Countysta ja onnistui ykkösliigassa viidesti maalinteossa.
Grealish pelaa ensisijaisesti vasemman laiturin tontilla, mutta mies pystyy myös sulautumaan hyökkääväksi keskikenttäpelaajaksi. Erityisesti Villa-kasvatti on kerännyt kehuja teknisyydestään ja hyvästä jalkatyöskentelystä. Vikkelyytensä vuoksi Grealish joutuu myös usein rikotuksi. Hyvänä esimerkkinä toimi elokuun Valioliiga-ottelu Hullia vastaan, missä nuorukainen hankki varoituksen 15 minuutissa kolmelle Tigers-pelaajalle.
Grealishin lokakuussa tekemä neljän vuoden jatkosopimus Villan kanssa oli mieheltä mainio ratkaisu. Pienemmässä seurassa avaukseen murtautuminen on helpompaa ja läpilyöntiä helpottaa myös se, että apuvalmentaja Roy Keane on Villa-laiturin tapaan irlantilainen. Keane saattaakikn olla tärkeässä osassa, kun Birminghamin oma poika hakee paikkaansa Villan miehistössä.
James Wilson (Manchester United)
Wilsonista odotetaan Manchester Unitedin seuraavaa huippuhyökkääjää. 18-vuotias kärkipelaaja debytoi viime keväänä Ryan Giggsin alaisuudessa Hullia vastaan ja maalasi heti kahdesti. Samalla odotukset Wilsonista kasvoivat roimasti. Alkukaudesta nuori hyökkääjä on tullut vaihdosta kentälle muun muassa Chelseaa, Manchester Cityä ja Evertonia vastaan.
United-legenda Giggs kuvailee Wilsonia luontaiseksi maalintekijäksi. ”Walesin velho” ihailee erityisesti nuorukaisen nopeutta ja rauhallisuutta tilanteissa. Myös päävalmentaja Louis van Gaalilla on suunnitelmat Wilsonin varalle, mistä kertovat Danny Welbeckin myynti Arsenaliin ja Javier Hernándezin lainaaminen Real Madridiin. Tämä kausi menee ilman avainpelaajien loukkaantumisia Wilsonilta vaihtokärkenä, mutta tulevina vuosina rooli tulee varmasti kasvamaan.
Jordon Ibe (Liverpool)
18-vuotias Wycomben kasvatti Ibe debytoi jo vuoden 2013 maaliskuussa Valioliigassa, kun englantilaislaituri otettiin vaihdosta kentälle. Vikkelä pelaaja sai saman kauden päätösottelussa myös ensimmäisen starttinsa, kun mies päästettiin irti Queens Park Rangersia vastaan. Viime kaudella Iben peliaika rajoittui satunnaisiin cup-peleihin lukuunottamatta yhtä lyhyttä esiintymistä Valioliigassa.
Pelaajana Ibe on samankaltainen kuin Stering tai aiemmin käsitelty Aarons. Laiturin vahvuudet piilevät juoksuvoimassa, syöttötaidoissa (86% mennyt tällä kaudella kohdalleen) ja erikoistilanteissa. Puolustuspeliin Iben pitäisi paremmin asennoitua, sillä mies tuppaa jäämään turhan usein liikaa hyökkäyspäähän.
Ibe on tällä hetkellä koko kauden kestävällä lainalla Derbyn paidassa. Näytöt mestaruussarjassa ovat olleet hyviä englantilaislaiturin viimeisteltyä kolme maalia ensimmäisessä 12 sarjaottelussaan. Vastuuta on peliminuuttienkin perusteella riittänyt, sillä Ibe on startannut syksyn aikana seitsemässä ottelussa. Jos samat otteet jatkuvat kauden edetessä, on mies ensi syksynä valmis Liverpoolin edustusmiehistöön.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Southampton haluaa uuden valmentajan nopeasti – tässä ehdokkaita
- Chelsean huippulupaukselle uusi diili – pudotettiin aiemmin joukkueesta sopimustilanteen takia