Arsenal pudotti West Hamin viiden parhaan joukosta – voitto paikallisvastustajasta yhdeksäs putkeen

Boleyn Groundilla nähtiin tasainen paikallistaisto, kun West Hamin vieraaksi saapui Arsenal. Tykkimiehet esiintyivät läpi ottelun väkevästi ja ryöväsivät pisteet Pohjois-Lontooseen 1-2-lukemin. Samalla Arsenal nousi sarjataulukossa Hammersin ohi viidenneksi. Voitto oli Tykkimiehille yhdeksäs perättäinen Hammersista.
West Ham avasi kotikentällään pirteästi. Kahdeksannella minuutilla Alex Song tykitti 20 metristä pallon entisen seuransa verkkoon. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty, sillä useampi isäntien pelaaja oli Wojciech Szczesnyn edessä paitsiossa.
Seuraava hyvä tilanne Hammersille siunaantui 19. minuutilla. Cheikhou Kouyaté’n laukaus meni kuitenkin matalana suoraan Szczesnyn näppeihin. Hieman myöhemmin oli Andy Carrollin vuoro yrittää, mutta laukaus lähietäisyydeltä jäi puolustajan blokkaamaksi.
West Hamin alun painostuksen jälkeen Arsenal otti pelin haltuunsa. 41. minuutilla Winston Reid kaatoi Santi Cazorlan boksin sisällä, ja Tykkimiehille tuomittiin rangaistuspotku. Cazorla sijoitti pelivälineen vasempaan nurkkaan, ja vierailijat siirtyivät 0-1-johtoon.
Kolme minuuttia myöhemmin Tykkimiehet osui toistamiseen. Alex Oxlade Chamberlain tarjoili oikealta laidalta tarkan syötön boksiin, ja Danny Welbeck tälläsi pelivälineen sisään. Tauolle mentiin vierailijoiden komennossa.
West Ham kavensi toisen jakson alussa. James Tomkinsin keskitys löysi boksista Kouyaté’n, joka puski pallon Sczcesnyn taakse. Seuraavassa tilanteessa Cazorla oli osua toistamiseen, mutta Ádrianin torjunta pelasti isännät takaiskulta.
Toisen puoliskon edetessä paine pysyi Arsenalilla. 66. minuutin kohdalla Danny Welbeck haki laukauksellaan takakulmaa, mutta hyökkääjän laukaus meni hiukan oikean tolpan ohi.
Viimeisen kaksikymppisen käynnistyessä tilanteita sateli Tykkimiehille lisää. 76. minuutilla Alexis Sánchez haki vastahyökkäyksen päätteeksi vasempaa alanurkkaa. Chileläisen yritys pysähtyi Ádrianin upeaan torjuntaan.
West Ham sai vielä kuuden minuutin lisäajan viimeisillä hetkillä paikan tasoitukseen. Enner Valencia laukoi kuitenkin maalin yli ja sankarin viitta jäi saamatta. Arsenalille pisteet lukemin 1-2.
West Ham-Arsenal 1-2 (0-2)
0-1 Santi Cazorla Rp (41)
0-2 Danny Welbeck (44)
1-2 Cheikhou Kouyaté (54)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Aston Villa taisteli urheasti PSG:tä vastaan – ei riittänyt jatkopaikkaan
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”
- Crystal Palace vahvisti tärkeän jatkosopimuksen – ”Hän on johtaja”

- Romano: Kaksi veteraanipelaajaa poistuu Manchester Unitedista