Viikon pelaaja: Eden Hazard – matkalla maailman parhaaksi
Eden Hazardista on kohistu jo vuosia. Viime viikonlopun näytöt olivat jälleen sitä luokkaa, että on aika valita hänet Viikon pelaajaksi.
Hazard on suhteellisen nuoresta iästään (24 vuotta) huolimatta tottunut jo muutamassa joukkueessa olemaan vastuunkantaja. Seuratasolla LOSC Lillessä ja Chelseassa, mutta myös Belgian maajoukkueessa. Vastuun kääntöpuolena Hazardilta on odotettu aina myös tuloksia. Chelseaan siirtyessään Hazard oli vain 21-vuotias. Ikä ei paljon paina, jos siirtosumma on 40 miljoonaa euroa. Oli pakko sopeutua nopeasti. Tuloksia oli tultava.
Ja on niitä tullutkin. Avauskaudella Valioliigassa yhdeksän maalia ja 14 maalisyöttöä 34 ottelussa. Viime kaudella 14 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä 35 ottelussa. Kuluvalla kaudella Hazard on 30 ottelussa viimeistellyt tehot 12+10. Jokaisella kolmella Chelsea-kaudellaan Hazard on ollut maalintekijänä tai -syöttäjänä yli 20 liigamaalissa.
Samalla Hazard on pystynyt koko ajan kehittymään. Siinä missä hän aiemmin saattoi jäädä ajoittain pelin ulkopuolelle, nyt hän on jatkuvasti pelin keskiössä. Viime kaudella Hazard antoi keskimäärin 47 syöttöä ottelussa. Tällä kaudella lukema on ollut noin 57. Myös syöttöjen onnistumisprosentti on kasvanut.
Pallonhallintapelaamisen kehittämisen lisäksi Hazard on parantanut myös haasto-ominaisuuksiaan. Ensimmäisellä Chelsea-kaudella alle puolet haastoista onnistui. Viime kaudella luku oli 63 prosenttia ja tällä kaudella jo 65. Haastojen määrä on noussut peliä kohden reilusta kahdesta vajaaseen viiteen. Voidaan siis puhua todella merkittävästä muutoksesta.
Totta kai on otettava huomioon Chelsean koko joukkueen muuttunut pelitapa. Lontoolaisryhmän pallonhallinta ottelua kohden on noussut kaudesta 2012-13 kahdella prosenttiyksiköllä. Joukkueen pallonhallintapelaaminen on kehittynyt, mutta samassa ajassa Hazard on kehittynyt enemmän. Kuten aiemmillakin kerroilla, hän on pystynyt lunastamaan suuret odotukset ja nousemaan vastuunkantajaksi.
Hazardin monipuolisuus näkyi hyvin viime viikonlopun ottelussa Stokea vastaan. Maali rankkarista ja myöhemmin tyhjän maalin tarjoilu Loïc Rémyn voitto-osumaan. Tehojen lisäksi Hazard laukoi ottelussa neljä kertaa, tarjoili yhteensä kahdeksan maalipaikkaa ja haastoi peräti yhdeksän kertaa. Kaiken lisäksi Hazard syötti ottelussa Cesc Fàbregasin jälkeen eniten. Se on laitapelaajalle kova suoritus.
Chelsea on yksi maailman suurimmista seuroista, joten Hazardilla ei ole välttämättä tarvetta siirtyä muualle. Etenkään, kun Chelsealla menee tällä hetkellä melko mukavasti. Yksilötasolla Hazardin seuraavan tavoitteen on alettava pikku hiljaa olla Ballon d’Or. Jokainen tietää, että Ballon d’Orin voittaa lähes joka kerta Hazardin tyyppinen hyökkäävä pelaaja, joka haastaa, tarjoilee maalipaikkoja muille ja takoo itse maaleja. Pieni ongelma on kaksi toistaiseksi reilusti edellä olevaa pelaajaa: Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo. On ihan mahdollista, ettei Hazard voi vielä vähään aikaan voittaa maailman parhaan pelaajan palkintoa. Mutta tällä kehityksellä muutaman vuoden kuluttua voidaan olla tilanteessa, jossa belgialainen taistelee pytystä jo ihan tosissaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- FM: Liverpool kiinnostunut Lyon-tähdestä – siirto toteutumassa jo kesken kauden?
- Wolverhamptonin palkkasi uuden päävalmentajan
- Roy Keane kehottaa Marcus Rashfordia jättämään Manchester Unitedin
- PSG:n lainapelaaja vakuutti West Hamin – pysyvä siirto viritteillä
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”