Van Gaal sai haukut Maradonalta tavastaan kohdella hyökkääjäänsä

Argentiinalaislegenda Diego Maradona ei pidä tavasta, jolla Manchester Unitedin päävalmentaja Louis Van Gaal kohteleeseuran kolumbialaishyökkääjää Radamel Falcaoa.
Falcao on istunut Unitedin penkillä punapaitojen viimeiset viisi ottelua. Sama tahti on jatkunut myös aikaisemmin, eikä kärkimies ole saanut vastuuta hollantilaisluotsin miehistössä. Falcao on iskenyt vain neljä maalia red devils-uransa aikana.
Diego Maradonaa ei miellytä tapa, jolla Falcaoa Unitedissa kohdellaan. Hän ilmaisi mielipiteensä vahvasti Bogotassa pelatun hyväntekeväisyysottelun jälkeen.
– Van Gaal ei ole mukava tyyppi. Van Gaal on lähempänä paholaista kuin mikään muu, Maradona sanoi tylysti hyväntekeväisyysottelun jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa Sky Sportsin mukaan.
Maradona on vahvasti sitä mieltä, että Falcaon viime kauden polvivammasta toipuminen on vaikuttanut vahvasti siihen, että miehen on ollut vaikeaa sopeutua Englannin kenttien vaatimiin olosuhteisiin.
Falcao, 29, joutui jättämään väliin viime kesän MM-kilpailut, koska polvi ei ollut pelikuntoinen.
– Hänen aikansa oli vähissä loukkaantumisen jälkeen ja hänen on sopeuduttava siirtoon, Maradona sanoi.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä

- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”