Viikon pelaaja: Yannick Bolasie – alasarjoista hattutempun tekijäksi
Viikon pelaajamme on tällä viikolla monelle kenties hieman tuntemattomampi peluri. Näytöt olivat viime viikonloppuna kohdallaan, kun Yannick Bolasie iski hattutempun Sunderlandin verkkoon.Tehdäänpä selkoa siitä, kuka tämä Crystal Palacen vasen laituri on.
25-vuotias Bolasie on syntynyt Ranskassa, mutta hän edustaa maajoukkuetasolla Kongon demokraattista tasavaltaa. 16-vuotiaana nuori Bolasie oli jo englantilaisen Rushden & Diamondsin juniorijoukkueessa. Matka jatkui Hillingdon Boroughin kautta maltalaiseen Florianaan. Tässä kohtaa harva todennäköisesti uskoi Bolasien pelaavan vielä joskus Valioliigassa.
Vuonna 2008 Bolasie sai sopimuksen Plymouthiin. Englantilaiseen tyyliin häntä lainattiin muihin seuroihin: ensin takaisin Rushdeniin ja myöhemmin pariin otteeseen Barnetiin. Tehoja ei mainittavammin syntynyt, mutta Bolasie nousi pikku hiljaa sarjaportaita ylöspäin. Kakkosliigasta Ykkösliigaan ja Ykkösliigasta Mestaruussarjaan. Merkittäväksi osoittautui siirto Plymouthista Bristol Cityyn. Kaudella 2011-12 ei vielä tahtonut irrota peliaikaa, mutta seuraavalla kaudella pelejä tuli jo kaikki kilpailut mukaan lukien 48.
Crystal Palacen mielenkiinto heräsi ja nyt ollaan tässä. Ei tehoja tosin edelleenkään tahtonut tulla. Viime kaudella Bolasie ei onnistunut kertaakaan maalinteossa. Tältä kaudelta tehoja oli maaliskuun alussa kasassa 1+5. Yhtäkkiä tahti muuttui kertaheitolla. QPR:ää vastaan kaksi maalisyöttöä, Stokea vastaan maalisyöttö, Man Cityä vastaan ei tehoja, mutta vastapainoksi viime viikonloppuna hattutemppu ja päälle maalisyöttö Sunderlandin verkkoon.
Ensimmäinen maali: Bolasie ottaa rangaistusalueella pallon, liikkuu rangaistusalueen oikealle laidalla ja lähettää onnistuneen keskityksen takatolpalle.
Toinen maali: Glen Murray jatkaa pitkän pallon päällään puolustuslinjan selustaan, Bolasie irtoaa puolustajastaan ja sijoittaa verkkoon.
Kolmas maali: Mile Jedinak lataa omalta kenttäpuoliskolta pitkän pallon kohti Sunderlandin maalia. Takamatkalta juoksukilpailuun lähtenyt Bolasie ohittaa puolustajansa, nappaa pallon mukaansa ja nostaa sen taidokkaasti yli vastaan tulleen maalivahdin.
Neljäs maali: Taas pitkä pallo puolustuksesta. Murray voittaa juoksukilpailun ja kaksinkamppailun puolustajaa vastaan. Syöttö keskelle taustalta nousseelle Bolasielle. Harhautuksella maalivahdista ohi, mutta maalivahti onnistuu puoliksi kaatamaan Bolasien. Ei haittaa. Uudestaan pallo haltuun, suojauksella puolustaja pysyy ulkona tilanteesta ja sijoitus tyhjään maaliin.
Millainen pelaaja Yannick Bolasie on?
Ei mene kovin pahasti pieleen, jos sanoo, että Bolasie on yhdistelmä englantilaisten mutasarjojen vääntämistä ja toisaalta eurooppalaista teknistä taitoa. Hän on nopea pelaaja, joka haastaa mielellään vasemmalla laidalla. Kukaan muu Palacen pelaajista ei ole tällä kaudella haastanut niin paljon kuin Bolasie. Maalipaikkoja Bolasie on luonut Palacen pelaajista toiseksi eniten – vain Jason Puncheon on edellä. Taklaustilanteisiin Bolasie ei pelipaikkansa myötä kovin usein joudu, mutta ei hän niitä välttelekään. Ja itse asiassa hän voittaa taklauksen keskimäärin useammin kuin häviää sellaisen.
Ei tässä mistään maailmantähdestä puhuta, mutta tasainen nousu Maltan ja Englannin alasarjojen kautta on koulinut Bolasiesta pelaajan, joka ei pelkästään ole selviytymässä, vaan joka on myös vahvistus Valioliiga-tason joukkueelle. Meneillään olevan erinomaisen putken myötä on päässyt käymään vieläpä niinkin, että Bolasie on Transfermarktin tilastojen mukaan Palacen sisäisen pistepörssin kärjessä. 28 ottelussa neljä maalia ja yhdeksän maalisyöttöä ovat jo kohtuullisia lukemia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- FM: Liverpool kiinnostunut Lyon-tähdestä – siirto toteutumassa jo kesken kauden?
- Wolverhamptonin palkkasi uuden päävalmentajan
- Roy Keane kehottaa Marcus Rashfordia jättämään Manchester Unitedin
- PSG:n lainapelaaja vakuutti West Hamin – pysyvä siirto viritteillä
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”