Suomen Palloliitto on nimittänyt ruotsalaisen Hans Backen Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi. Backe aloittaa työssään 1.1.2016.

Backe toimi Manchester Cityn apuvalmentajana kaudella 2007-08 Sven-Göran Erikssonin ollessa päävalmentajana. Erikssonin ja Citizensin tiet erosivat kauden päätteeksi, ja ruotsalainen siirtyi Meksikon maajoukkueen päävalmentajaksi. Backe seurasi maanmiestään apuvalmentajan tehtäviin. Ruotsalainen oli myös Englannissa seitsemän viikon ajan Notts Countyn päävalmentajana vuonna 2009.

Backe on voittanut Tanskan liigan kolmesti päävalmentajana. Ruotsalainen on päässyt myös kertaalleen juhlimaan Tanskan Cupin voittoa.

Backen edellinen valmennuspesti päättyi MLS-liigan New York Red Bullsissa vuonna 2012. Tuolloin seurassa pelasi mm. Thierry Henry ja Teemu Tainio.

Backe on toiminut myös jalkapalloasiantuntijana ruotsalaisella tv-kanavalla.

Markku Kanerva, Jonatan Johansson ja Mika Nurmela ovat vastuuvalmentajien rooleissa meneillään olevien EM-karsintojen loppuun asti.

Huuhkajat

@Huuhkajat
Backe aloittaa työssään 1.1.2016. Sopimus kattaa seuraavat MM-karsinnat ja lopputurnauksen ja sisältää option seuraavaan karsintaan.