Schweinsteigerin kauppahinta luultua selvästi pienempi
Bastian Schweinsteigerin kesäsiirtoa Bayern Münchenistä Manchester Unitediin osa piti melko kalliina. Silloisten raporttien mukaan United maksoi elokuun alussa 31 vuotta täyttäneestä ja melko loukkaantumisherkästä pelaajasta 18 miljoonaa euroa. Siirto pääsee nyt uuteen valoon, sillä Schweinsteigerin kasvattajaseura Rosenheim paljasti todellisen siirtosumman.
– Bastianin siirtosumma oli yhdeksän miljoonaa euroa, Rosenheim tiedotti verkkosivuillaan.
Syy ulostulolle on se, että Rosenheim saa Schweinsteigerin ensimmäisenä seurana solidaarisuuskorvauksen, käytännössä siis kasvattajarahan. Lakimies- ja konsulttipalkkioiden jälkeen Rosenheimin tilille kilahtaa yhteensä 38 000 euroa. Ei kuulosta paljolta, mutta pienelle kasvattajaseuralle summa on merkittävä.
– Olemme hyvin iloisia Bastianin hienosta urasta ja siitä, että me hyödymme taloudellisesti. Meille tämä on hyvä houkutin sijoittaa entistä enemmän resursseja nuoriin, seuran jalkapallo- ja talouspuolen johtaja Sandro Sacco sanoi.
Toimittajan sana
Yhdeksän miljoonaa euroa 31-vuotiaasta loukkaantumisherkästä keskikenttäpelaajasta on huomattavasti vähemmän kuin 18 miljoonaa. Schweinsteigerin tasoisesta pelaajasta yhdeksän miljoonaa on itse asiassa yllättävänkin vähän. Saksalainen on kokenut ja erittäin älykäs pelaaja, joka tietää mitä Louis van Gaal häneltä haluaa. Vastavuoroisesti van Gaal tietää, mitä hän Schweinsteigerilta saa. Kaiken kaikkiaan Schweinsteiger oli Unitedilta hyvä hankinta – uusien tietojen valossa kenties erinomainen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Manchester Cityn luottopelaaja viikoiksi sivuun tositoimista
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Marcus Rashford jätettiin taas kokoonpanosta ulos – näin kommentoi Rúben Amorim
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Arne Slot toivoo Tottenhamin Ange Postecogloulle pokaalia: ”Se tekisi jalkapallolle hyvää”
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit