Steve Sidwellin mielestä Antonio Conten pitäisi ehdottomasti pitää John Terry Chelseassa. Blues-kipparin sopimus päättyy kesällä ja puolustaja on aiemmin sanonut, ettei hän jatkaisi Stamford Bridgellä.

Italian maajoukkueen päävalmentaja Conte ottaa Chelsean haltuunsa kesän EM-kisojen jälkeen. Itsekin Bluesin keskikentällä aikaisemmin pelannut Sidwell uskoo 35-vuotiaan Terryn kokemuksen olevan vielä ensi kaudella tärkeässä roolissa.

– Tärkeintä on pitää John Terry<. ei ole ep etteik conte ensin ainakin keskustelisi h kanssaan katsoakseen mitk mietteens ovat. terry on kent johtaja ja pist aina itsens likoon seuran puolesta sidwell perusteli>Sky Sportsille.

– Tottakai Terry on edelleen tarpeeksi hyvä. Hän pelasi viime vuonna loistavasti ja Nemanja Matic oli edessä. Tänä vuonna Matic ei ole ollut parhaimmillaan, mikä on vaikeuttanut Johnin roolia. Terry on yksi maailman parhaimmista toppareista.

Sidwell edusti Bluesia kaudella 2007-2008 yhden vuoden ajan.