Raiskauksesta jo kertaalleen tuomion saanut jalkapalloilija oikeudessa – kiistää edelleen raiskauksen
Muistatko vielä tapaus Ched Evansin? Lyhyt kertaus lienee paikallaan.
Evans on entinen Walesin maajoukkueen ja Sheffield Unitedin pelaaja, joka pidätettiin 30.5.2011 tuolloin 19-vuotiaan naisen raiskauksesta epäiltynä. Vajaa vuosi myöhemmin Evans tuomittiin raiskauksesta viideksi vuodeksi vankilaan.
Kuten osa lukijoista tietää, tapaus on avattu uudelleen. Evans teki pari vuotta sitten valituksen tuomiostaan rikosjuttujen uudelleenarviointikomitealle (Criminal Cases Review Commission, CCRC). Sieltä tapaus lähetettiin vuosi sitten valitustuomioistuimeen, jonka oli pakko myös ottaa valitus käsittelyyn.
Valitus käsiteltiin viime maaliskuussa. Evansin tuomio purettiin, ja oikeus määräsi uuden käsittelyn, joka alkoi noin viikko sitten.
”Voiko kaverini liittyä mukaan?”
Omassa eilisessä todistajanlausunnossaan Evans kertoi, miten hän sai illanvieton jälkeen ystävältään Clayton McDonaldilta viestin, jossa tämä kertoi saaneensa tytön mukaansa.
Omien sanojensa mukaan Evans meni hakemaan hotellin aulasta avainkortin, minkä jälkeen hän meni huoneeseen. Siellä McDonald ja nainen olivat alastomina.
– En tiennyt varmuudella, mitä huoneessa oli tapahtunut (ennen kuin menin sisään). Ajattelin, että he olivat ehkä harrastaneet seksiä. En voinut olla varma, mutta kuten sanoin, olin lapsellinen, Evans kertoi oikeudelle.
– Kun astuin sisään, ovi läimähti kiinni. He molemmat katsoivat minua kohti, Clay katsoi naista ja kysyi: ”Voiko kaverini liittyä mukaan?”
– Hän (nainen) katsoi minuun ja sanoi ”kyllä”.
Myöhemmin McDonald lähti ja Evans jäi kahdestaan naisen kanssa. Hän kertoo ymmärtäneensä jossain vaiheessa, että hän petti tyttöystäväänsä.
– Tilanne muuttui vakavaksi. Se oli hetken huumaa. Olin huoneessa kahdestaan tytön kanssa. Se oli todentuntuisempaa. Petin tyttöystävääni sillä hetkellä.
Kiistää raiskauksen
Merkittävä asia, josta tapauksessa kiistellään, on se, oliko nainen suostuvainen seksiin. Ja vaikuttivatko mahdolliset päihteet suostumukseen.
Evansin asianajaja Judy Khan kysyi päämieheltään: ”Oliko nainen suostuvainen seksin aikana?”
Evans: ”Kyllä.”
Khan: ”Jos hän olisi ollut liian juovuksissa, olisitko harrastanut seksiä hänen kanssaan?”
Evans: ”En.”
Khan: ”Raiskasitko sinä hänet?”
Evans: ”En.”
”Kertomuksesi ei voi olla totta”
Syyttäjä Simon Medland kyseenalaisti Evansin kertomuksen valvontakameranauhan perusteella. Nauhalla Medlandin mukaan näkyy, miten nainen hoipertelee voimakkaassa humalassa kadulla.
Medland: ”Oletko edelleen sitä mieltä, että hotellihuoneessa nainen ei ollut erityisen humalassa ja että hänellä pysyi kontrolli?”
Evans: ”Kyllä. Sanoisin, että hän oli samassa kunnossa kuin minä. Olin humalassa, mutta kontrolli säilyi.”
Medland: ”Olen sitä mieltä, herra Evans, että kertomuksesi ei voi olla totta.”
Toinen kiistelyä aiheuttanut yksityiskohta on hotellihuoneesta poistuminen. Evans siirtyi naisen luota omaan huoneeseensa paloportaita pitkin. Puolustuksen mukaan syy oli se, että paloportaita pitkin reitti oli lyhyempi. Syyttäjän mukaan Evans pyrki peittelemään jälkiään.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikel Arteta arvioi Bukayo Sakan loukkaantumista – ”Olen melko huolissani”
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”