Vahid Hambo Iltalehdessä: ”En ole koskenut palloon kolmeen kuukauteen”
Vahid Hambo oli alkuvuodesta 2015 yksi suomalaisen jalkapalloilun puhutuimmista nimistä. Nuori hyökkääjäkolossi oli viimeistellyt viidessä liigacupin ottelussa Inter Turulle viisi maalia ja kahdessa Suomen Cupin ottelussa neljä osumaa. Viidessä kevään aikana pelaamassaan Veikkausliigan ottelussa Hambon tehotilastoon kirjattiin neljä maalia ja kaksi maalisyöttöä. Myös Pikkuhuuhkajissa verkot heiluivat ja A-maajoukkuekin toistui puheissa yhtenään.
Sitten alkoi loukkaantumiskierre, joka ei ole päästänyt Hamboa otteestaan. Hambo oli Veikkausliiga-kauden 2015 aikana pelikunnossa enää aniharvoin, mutta alkukauden aikana annetut näytöt riittivät siirtoon Brightoniin kesällä 2015. Lasaretin puolelta maaleja on kuitenkin vaikeaa tehdä. Kaudella 2015-2016 Hambo esiintyi vain viidessä Brightonin reservijoukkueen ottelussa – useimmiten vaihdosta – eikä saanut maalitiliään auki.
Ennen uuden kauden alkua kaikki näytti vaihteeksi hyvältä, kunnes Hambon ura otti taas loikan taaksepäin.
– En ole kolmeen kuukauteen koskenut palloon. Minulla on ollut polven kanssa taas ongelmia, 21-vuotias Hambo kertoo Iltalehden tuoreessa haastattelussa.
Seurajoukkueensa Brightonin paidassa pelasi edellisen kilpailullisen ottelun huhtikuussa. Pre-seasonilla helsinkiläissyntyinen Hambo pelasi omien sanojensa mukaan 6-7 ottelua, mutta juuri ennen kauden alkua polvi otti harjoituksissa jälleen osumaa, ja kilpailukauden aloitus lykkääntyi hamaan tulevaisuuteen. Tilanne luonnollisesti syö miestä, mutta Hambo uskoo itse palaavansa pian Brightonin harjoitusvahvuuteen.
– Rankkaa on ollut viime aikoina. Kaverit pelaavat, ja itse on joutunut olemaan sisällä. Mutta ei voi mitään. Tällaista tämä on. Huonoa tuuria tai jotain. Mennään päivä kerrallaan.
Hambon sopimus Brightonin kanssa päättyy tulevana kesänä, eikä jatko seurassa ole lainkaan varmaa. Kotimaassa kiinnostusta miestä kohtaan on luonnollisesti paljon, ja viime vuonna annetut näytöt lienevät monen muunkin seuran muistissa.
– Pitää saada polvi kuntoon. Sitten katsotaan, missä mennään ja missä pelataan. Sopimus loppuu kesällä, ja tammikuussa aukeaa siirtoikkuna. Ei voi sanoa mitään, kun ei ikinä tiedä. Fudiksessa voi tapahtua mitä tahansa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui