Täydellisestä mullistuksesta sovittu seurajohdon kanssa: ”Guardiola ilmoitti tarvitsevansa 10 pelaajaa”
Pep Guardiola törsäsi kesän siirtomarkkinoilla jo 160 miljoonaa puntaa (nykykurssilla 186 miljoonaa euroa), mutta rahankäyttö tulee saamaan jatkoa tammikuussa. Manchester Evening Newsin mukaan katalaanimanageri suunnittelee Manchester Cityyn ”täydellistä mullistusta”.
Elämänkertakirjoittaja Marti Perarnaun mukaan Guardiola pyrkii tekemään Cityn joukkueesta itsensä näköisen ja siinä onnistuakseen hän tarvitsee kymmenen uutta pelaajaa. Puolet näistä hankittiin jo kesällä, mutta tammikuussa lienee edessä samanlainen ostoryntäys. Perarnau kertoo suunnitelmista kirjassaan ”Pep Guardiola: The Evolution”.
– Hän ymmärtää, että hänet palkattiin parantamaan joukkueen peliä. Samaan aikaan kokoonpano tarvitsee uusien pelaajien aikaansaaman mullistuksen, Guardiolan lähelle päässyt espanjalaistoimittaja kirjoittaa.
– Pep otti työn Cityssä vastaan, koska hän tiesi, ettei hänen tarvitsisi pelätä vanhojen tapojen ja käytäntöjen rikkomista. Cityssä sai aloittaa puhtaalta pöydältä ja hän sai luoda joukkuetta itsenäisesti. Toisin sanoen hän saisi hankkia haluamansa pelaajat ja palkata parhaat mahdolliset valmentajat. Cityn antelias budjetti sallisi myös radikaalien muutosten tekemisen seuran junioriohjelmaan.
Haluton esitys Real Madridia vastaan herätti seurajohdon
Viime kesänä Guardiola hankki isolla rahalla mm. toppari John Stonesin ja tammikuussa joukkueeseen liittyvän Gabriel Jesusin. Samalla Joe Hart ja Yaya Touré saivat väistyä muiden pelaajien tieltä. Muutoksille antoivat siunauksensa Cityn Abu Dhabista kotoisin olevat omistajat, joita joukkueen haluton esitys viime kevään Mestarien liigan välierissä Real Madridin välierissä säikäytti.
– Kaikki näkivät Cityn totaalisen joukkuehengen puuttumisen. Se ottelu vakuutti Cityn seurajohdon siitä, että tarvittiin täydellistä suunnanmuutosta. Ja Guardiolalle se sopi kuin nenä päähän. Ei tarvittu muutamaa muutosta sinne tänne, vaan totaalista mullistusta, Perarnau jatkaa.
– Pep sopi seurajohdon kanssa kesäkuussa Dubaissa, että seuraan tarvittiin noin kymmenen uutta pelaajaa. Hän jakoi pelaajatarpeen kolmeen kategoriaan: tarvittiin joukkueen puolustuksen selkäranka, uusia hyökkääjiä ja laitapuolustajia.
Manchester Evening News pitää prioriteettina kokeneen topparin hankkimista Stonesin rinnalle. Vincent Kompanyn loukkaantumiskierteen jatkuessa huomion keskipisteessä on Juventuksen Leonardo Bonucci, mutta italialaisen myyntihinta olisi luultavimmin puolustajien maailmanennätys. Hyökkäyspäähänkin Guardiola halajaa todella kovia nimiä. Lehti nostaa esille Borussia Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyangin, Atlético Madridin Antoine Griezmannin ja Arsenalin Alexis Sánchezin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Marcus Rashford jätettiin taas kokoonpanosta ulos – näin kommentoi Rúben Amorim
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Arne Slot toivoo Tottenhamin Ange Postecogloulle pokaalia: ”Se tekisi jalkapallolle hyvää”
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit