Top 5: Siirtoaika päättyi, mutta laadukkaita sopimuksettomia pelaajia on yhä saatavilla

Valioliigan ja Englannin siirtoikkuna pamahti viime yönä kiinni, ja kaupat on nyt tehty vähäksi aikaa. Jokunen joukkue saattoi kuitenkin joutua pettymään, kun tavoitelluista kaupoista ei tullutkaan mitään. Tällaista viestiä on tullut muun muassa Middlesbrough’n ja Bournemouthin suunnalta.
No, ei hätää, sillä sopimuksettomia pelaajia seurat voivat edelleen riveihinsä hankkia. Esittelemme tässä muutaman maineikkaimman vapaan agentin, joista voisi kuvitella valioliigaseurojen olevan kiinnostuneita.
1) Frank Lampard
38-vuotias Chelsea-legenda ei ole vielä uransa päättymisestä ilmoitusta antanut, vaan päinvastoin vihjannut siihen suuntaan, että pelihaluja edelleen on. Chelseassa tehtäviä lienee tarjolla vain taustajoukoissa, mutta jos Lamps haluaa vielä pelihommiin ennen valmennusuransa alkua, niin olisiko esimerkiksi West Bromwichissa paikka miehelle Valioliigaan paluuta varten? Monella häntäpään seuralla voisi olla Lampardille palava tarve, mutta putoamistaistelu ei kuulemma kiinnosta.
2) Martin Cáceres
29-vuotias uruguaylaistoppari mahtuisi helposti monen valioliigaseuran avaukseen, ja päteville puolustajille luulisi olevan aina kysyntää. Sevillan ja Barcelonankin kotijoukkueen pukukopit hyvin tunteva Cáceres on meritoitunut ennen kaikkea Juventuksessa, jossa pelit päättyivät kuitenkin viime vuoden tammikuussa pahaan akillesjännevammaan. Pelituntuma vuoden tauon jälkeen voi olla heikonlainen, mutta Cáceres on itse vakuuttanut olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa. Viime viikkojen aikana miestä on viety huhuissa muun muassa Fiorentinaan, Trabzonsporiin sekä valioliigaseuroista Crystal Palaceen ja West Hamiin.
3) Raul Meireles
Prätkäjengiläisen näköinen portugalilainen on ehtinyt uransa aikana hurmata muun muassa Porton, Liverpoolin, Chelsean ja viimeksi Fenerbahcen faneja. 33-vuotias keskikenttäpelaaja on kuitenkin ollut kesästä lähtien vailla seuraa. Kesällä Meirelestä vietiin siirtohuhuissa Bournemouthiin, mutta tuolloin asia ei edennyt. Olisiko kiinnostus yhä ajankohtainen, Bournemouthin siirtoikkunan jäätyä toivottua vaisummaksi?
4) Christopher Samba
32-vuotias kongolaistoppari hurmasi aikoinaan Englannissa lähinnä Blackburnin riveissä, mutta viime vuodet ovat olleet pahasti loukkaantumisten runtelemia. Selkävaivat kiusasivat Venäjällä, ja elokuussa solmittu Panathinaikos-sopimuskin purettiin tammikuussa loukkaantumisten takia. Samba ehti pelata Kreikassa vain kaksi ottelua. Jos paikat vain saadaan kuntoon, niin joku seura voi saada Sambasta ison ja kokeneen topparin. Näytillä mies on käynyt äskettäin Crystal Palacessa, joka tosin jo hankki samalle tontille Mamadou Sakhon.
5) Michael Essien
Vuonna 2007 Essien valittiin Chelsean kauden parhaaksi pelaajaksi, ja muutenkin kannattajilla on pääasiassa hyviä muistoja kahdeksan vuotta pitkältä Chelsea-uralta. Viimeiset vuodet ura on kuitenkin lasketellut lähinnä alamäkeä, ja tuorein tieto kertoo eteläafrikkalaisen Cape Town Cityn kieltäytyneen tekemästä sopimusta Essienin kanssa. 34-vuotias monipuolisuusihme lähti Panathinaikosista kitkan kanssa syyskuussa, ja on pitänyt kuntoaan yllä Chelsean harjoituskentällä. Vieläkö jostain löytyy pelipaikka, vai onko Essien valmis eläkkeelle?
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”