Reportaasi: Myyttinen away day – Manchester Unitedin matkassa Burnleyssa

Pssssshh… kuuluu Manchester Oxford Roadin juna-asemalla kello 9.00 sunnuntaiaamuna. Vieraspelipäivä alkaa usein oluttölkin korkkaamisella. Omien virvokkeiden nauttiminen on laillista junissa Englannissa.

Manchesterissa on poikkeuksellisesti aurinkoinen ja lämmin aamu. Lämpötila on kivunnut yli kymmeneen asteeseen ja monet matkustajat ovat jättäneet takkinsa kotiin. Pohjoisenglantilaiseen karaistuneeseen tyyliin osa on aloittanut myös shortsikauden. Ottelu alkaa Burnleyssa 14:15, joten kannattajat ovat hyvissä ajoin aloittamassa vajaan kahden tunnin matkan Lancashireen.

Jopa myyttisessä maineessa erityisesti Brittein saarilla olevat vieraspelit ovat monien jalkapallokannattajien ihannepäiviä. Matkoille lähtevät useimmiten fanit, joille heidän seuransa on kaikki kaikessa. Päivä on itse ottelun lisäksi myös kaikkea muuta. Ennen kaikkea matsipäivä on juhlapäivä kavereiden seurassa.

Liput kiven alla

Manchester Unitedin vieraspeliin lipun saaminen on kiven takana. Valioliigan vieraspelilippujen arvontaan pystyvät osallistumaan vähintään kolme kautta kausikortin omistaneet. Tässäkin tapauksessa Man United saa peleihin keskimäärin 9 000 hakemusta ja vierasallokaatio on usein 2 000-3 000 lippua.

Yleisö vieraspeleissä on Old Traffordiin verrattuna huomattavasti paikallisempaa. Man Unitedin globaaliin kannatukseen osuvasti olen kuitenkin matkassa syntyperäisen lontoolaisen ja ruotsalaisen kanssa.

Mitäh! Samppanjaa St Georgea varten vai?

Dieselveturi jytisee ja meteli junassa nousee sen täyttyessä jalkapallofaneista. Äänekkäät britit istuvat rauhallisesti penkeillään, mutta keskustelun meteli nousee kovaksi junan ollessa aivan täynnä. Harva matkustajista ei ole menossa jalkapallopeliin, mutta hekin näyttävät olevan sinut aamujunassa aloittelevien kanssa.

Saint George’s Dayta varten hyvin pukeutunut nainen esittelee ostamaansa samppanjapulloa pyhimyksen juhlaa varten.

-Mitäh! Samppanjaa St Georgea varten vai? Kuka sitä juhlii, kysyy manchesterilaismies ällistellen.

Punaristilipun puolesta juhliminen tuntuu jakavan englantilaiset vahvasti. Osa matkustajista pitää sen liikaa juhlimista nationalistisena ja brexitiläisenä. Osittain surullisestikin maan lipun värien tunnustaminen saatetaan tuomita nykyään rasistisena. Lontoolaisystäväni on varma, että Burnleyssa päivää juhlitaan railakkaasti ja kotipääty tulee laulamaan ’God Save the Queenia’.

Puolikas pintti krikettibaarissa

Kävelymatka Turf Moor -stadionille Burnleyn paikkakunnan läpi on lyhyt. Turf Moorin kulmassa on krikettikenttä, jonka baari täyttyy pian Unitedin kannattajista. Paikalla on kuitenkin myös Burnleyn paitoihin sonnustautuneita kotikannattajia. Ilmapiiri on rento, eikä mitään öykkäröintiä esiinny. Brittifanit taitavat jättää nykyään isommat riehumisensa ulkomaan matkoille.

Pian krikettikentän katsomo täyttyy auringosta nauttivista faneista. Tutut kannatuslaulut alkavat krikettibaarin ylätasolta ja alataso vastaa takaisin. Baarissa tungos lisääntyy ja tennarien pohjien tarttuessa nihkeään lattiaan on hyvä tarkkailla kenkämuotia: se on erittäin yksipuolinen – Adidaksen tennareita sen eri väreissä.

Tiskillä Burnleyn kannattaja kysyy selvästi alaikäiseltä, ehkä 15-vuotiaalta pojaltaan, haluaako hän kokonaisen vai puolikkaan pintin.

– Puolikas riittää isä, poika vastaa onneksi.

Turf Moorin erinomainen tunnelma

20 minuuttia ennen pelin alkua väki alkaa virrata kohti vierassisäänkäyntiä. ’Jibbing’ (eli ilman lippua otteluun meno) -kulttuuri elää vielä Englannissa joidenkin fanien keskuudessa. Kannattajat yrittävät siis tunkea stadioneille sisään kaksi yhdellä lipulla järjestyksenvalvojien huomion ollessa muualla. Esimerkiksi Wembleylle on täten laittomasti päässyt satoja ylimääräisiä kannattajia.

Burnleyssa vieraskannattajien liput tutkitaan hyvin tarkasti, ettei kukaan pääse sisään esimerkiksi kotipäätyyn oikeuttavalla lipulla. Sen sijaan saan kuulla, että kotipäädyssä on monia Unitedin faneja, jotka saivat siirron vieraspäätyyn, kun he mainitsivat järjestyksenvalvojalle kannattavansa vierasjoukkuetta.

Turf Moorilla tunnelma on erinomainen. Loistavaa kautta kotikentällään pelaava lancashirelaisseura saa kotiyleisöltä poikkeuksellisen hyvän kannatuksen Valioliigan tasolla. Silti vieraskannattajat pitävät yleensä peleissä kovinta ääntä, niin Burnleyssakin. United ottaa pelin haltuunsa, ja kannattajat kuittailevat kotiyleisölle.

– Olette vain pieni kylä Blackburnissa! Tulitte vain katsomaan Unitedia, raikuu tungoksessa olevasta päädystä loppuunmyydylle Turf Moorille.

United iskee kaksi maalia ja maalituuletuksissa saa olla tarkkana että välttyy kaatumisilta. Osalle tyylikkäistä puisista penkkiriveistä on ahtautunut kaksi riviä kannattajia, joten joitain ylimääräisiä faneja päädyssä on.

Olemme kaksinkertaisia maailmanmestareita.

Burnleyn kannattajien katsomonosista ei kuulu St George’s Dayta ylistäviä lauluja. Sen sijaan ei Man Unitedin fanien keskuudessa ei kovin kovassa huudossa olevaa Englannin maajoukkuetta solvataan äänekkäästi. Syynä on muun muassa se, että Englannin maajoukkueen kannattajat loukkasivat Man Unitedia aikana, jolloin maajoukkueessa oli lukuisia Unitedin pelaajia.

– Olemme kaksinkertaisia maailmanmestareita, kerran enemmän kuin Englanti. Olemme kaksinkertaisia maailmanmestareita.

Ottelun päättyessä koti- ja vieraskannattajat soljuvat luonnollisesti yhteen massaan. Poliiseja ja poliisihevosia on rajusti stadionin ulkopuolella ja helikopteri pörrää taivaalla. Englannissa järjestyksenvalvonta on hyvin tiukkaa stadioneiden ulkopuolella, eikä silmiini tai korviini ole osunut mitään verbaalista kuittailua pahempaa.

Sen sijaan mielettömiin vessajonoihin kyllästyneet virtsaavat sisäänkäynnin porttien suojassa.

– Piru vie, tämä on kyllä valioliigatason seura, mutta vessat ovat nelosdivaria, tokaistaan.

Pauli Loukola
Kirjoittaja asuu Manchesterissa.