Kommentti: Siirtomarkkinat myllerryksessä – Miksei Liverpoolille kelpaa 130 miljoonaa euroa?

Hull kieltäytyy 13 miljoonan euron tarjouksesta yhden pääsarjakauden pelanneesta 26-vuotiaasta Sam Clucasista. Real Madrid torppasi Juventuksen tekemän 75 miljoonan euron tarjouksen Mateo Kovacicista. Liverpool kieltäytyi 130 miljoonasta eurosta, jota Barcelona tarjosi Philippe Coutinhosta.

Tässä siirtomarkkinoiden uutisia perjantailta ja lauantailta. Mitä oikein on tapahtumassa? Miksi seuroilla on varaa kieltäytyä summista, jotka vielä muutama vuosi sitten olisivat olleet räikeitä ylisummia kyseisistä pelimiehistä? Coutinhosta tarjottu summa olisi vieläpä vuosi sitten ollut ylivoimaisesti kallein siirto jalkapallon historiassa.

Kyse ei välttämättä ole siitä, etteikö seuroilla olisi rahasta pulaa, vaan kenties yksinkertaisesti järkevästä ja ammattimaisesta valmistautumisesta kauteen. Hull tähtää pikaiseen paluuseen Valioliigaan, ja Liverpool puolestaan menestykseen Valioliigassa ja eurokentillä. Seuroilla ei ole varaa luopua parhaista pelaajistaan kauden jo alettua. Ei ainakaan näin paljoa ennen ”deadline dayta”.

Oma lukunsa on tietysti sekin, että uuden maailmanennätyssiirron myötä jotkin 40-50 miljoonan euron tarjoukset näyttävät jo Liverpoolin kokoluokan seuroille lähinnä naurettavilta.

Neymarin myöhäinen siirto käynnisti kierteen

Koko kierre on periaatteessa käynnistynyt siitä, kun Neymar myytiin 3. elokuuta huikealla ME-summalla 222 miljoonalla eurolla Barcelonasta PSG:hen. 3. elokuuta. Tarkemmin sanottuna päivää ennen Ligue 1:n kauden alkua, noin viikko ennen valioliigakauden alkua ja pari viikkoa ennen La Liga -kauden starttia.

Huhuja PSG:n merkittävästä kiinnostuksesta Neymaria kohtaan oli liikkunut jo ainakin viime syksystä alkaen. Miksi pariisilaisseura sitten laukaisi brasilialaisen ulosostoklausuulin vasta aivan kauden kynnyksellä? Vähänkin ilkeämpi mieli voisi ajatella, että koska se pystyi siihen.

PSG tähtää menestykseen Mestarien liigassa, ja se heikensi kouriintuntuvasti yhtä pahimmista kilpailijoistaan aivan kauden alla. Barcelona menetti pelaajan, joka oli yhdessä Lionel Messin kanssa joukkueen pelillinen selkäranka, ja viimeisissä otteluissaan Azulgrana on näyttänytkin olevan likimain paniikissa.

Paniikki näkyy myös Barcelonan tekemissä tarjouksissa, sillä mediatietojen mukaan se on ollut valmis syytämään yhteensä liki 250 miljoonaa euroa Coutinhoon ja Dortmundin Ousmane Dembéléen. Tähtitieteellisiä summia, joista Liverpoolilla ja Dortmundilla on kuitenkin toistaiseksi ollut kanttia kieltäytyä.

Väitän, että esimerkiksi juhannuksena sekä Liverpool että Dortmund olisivat hyväksyneet 120-130 miljoonan euron tarjoukset Coutinhosta ja Dembéléstä silmääkään räpäyttämättä.

Voi olla, että seurapomot vielä taipuvat mammonan houkutukselle siirtoikkunan sulkeutumisen lähestyessä – valmentajien todennäköisestä vastustuksesta huolimatta. Megatarjouksista kieltäytyminen on kuitenkin ilmiö, joka on tuomassa mukanaan ikävän lieveilmiön.

Lakkoja kuin Lapin soilla

Viime tammikuussa valioliigaseuraajia puhutti se, kuinka siirtoa toivonut West Hamin Dimitri Payet ryhtyi lakkoon, ja onnistui kuin onnistuikin lopulta pakottamaan siirtonsa Marseilleen. Tänä kesänä siirtopyynnön seuralleen ovat jättäneet ja/tai jonkinlaiseen lakkoon ovat ryhtyneet tai ovat ryhtymässä muun muassa Gylfi Sigurdsson, Virgil Van Dijk ja Philippe Coutinho. Viime kaudella puolestaan José Fonte ja Saido Berahino.

Varmaan kukaan ei toivo, että siirtopyynnöstä ja pelaajien lakkoilusta tulisi tulevaisuudessa arkipäivää. Mitä oikein tapahtui voimassa olevien sopimusten kunnioittamiselle?

”Case Bosman” mullisti jalkapalloilun siirtomarkkinoita vuonna 1995. Kaksi vuotta sitten puolestaan keskusteluihin nostettiin saksalaisen maalivahdin Heinz Müllerin ennakkotapauksen myötä vieläkin mullistavamman lakimuutoksen mahdollisuus, eli jalkapalloilijoiden määräaikaisten sopimusten kieltäminen.

Näin radikaaliin muutokseen tuskin on tarvetta mennä, sillä ”normaalit työsopimukset” eivät kerta kaikkiaan kuulu ammattilaisurheiluun. Ratkaisu käsillä olevaan ongelmaan voi olla huomattavasti lähempänä.

Onko siirtoikkunan aikaistamisesta ratkaisuksi?

Kerroimme alkuviikosta siitä, kuinka seurat pohtivat Valioliigan kesän siirtoikkunan sulkeutumista ensi vuonna jo ennen kauden alkua, eikä vasta elokuun lopussa. Muutos näyttää jopa todennäköiseltä, sillä West Hamin edustajan mukaan muutosta kannattaa 17 20:sta valioliigaseurasta.

Jos muutos toteutuu, ei Jürgen Kloppin tai Paul Clementin tarvitse enää hikoilla kauden alun jälkeen. Kun ensimmäinen sarjapeli pelataan, on kokoonpano käytännössä valmis. Jos uusia pelaajia ei ole hankittavissa, ei vanhoistakaan haluttane luopua massiiviseenkaan hintaan.

Valioliiga asettuisi kuitenkin epäreiluun asemaan muihin suursarjoihin nähden. Kun Valioliigassa olisi kokoonpanot jo naulattu kiinni, hankkisivat Espanjan, Italian ja Saksan suurseurat yhä uusia pelaajia. Pahimmassa tapauksessa lakkoilijoiden määrä valioliigaseuroissa vain kasvaisi, kun Juventus, Barcelona ja muut heiluttelisivat setelitukkoja siirtoa himoitsevan pelaajan nenän alla.

Yhteiseurooppalaisen sopimuksen paikka?

Miltä kuulostaisi sitten kattojärjestön väliintulo? Tai mikäli UEFA:n valtuudet eivät riitä, voisivatko suursarjat yksissä tuumin vain sopia uusista pelisäännöistä? Jos Englannin lisäksi myös Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa siirtoikkuna menisi kiinni elokuun lopun sijasta jo heinäkuun lopussa, ei valmentajien tarvitsisi panikoida enää kauden alun jälkeen.

Tai entäpä vielä tasa-arvoisempi muutos: Jos vaikkapa UEFA:n maarankingin sijoilla 1-6 olevissa maissa siirtoikkuna sulkeutuisi heinäkuun lopussa, sijoilla 7-12 olevissa maissa viikkoa myöhemmin ja lopuissa vaikkapa kaksi viikkoa myöhemmin, saisivat pienten ja keskisuurten liigojen seurat mahdollisuuden paikata menetyksiään. Suurliigojen seurat voisivat puolestaan ostokset jo tehtyään vielä myydä turhiksi jääneitä pelaajiaan tai päästää katsomoon jumittuvia nuoria lupauksiaan lainalle.

Mikäli UEFA:n valtuudet eivät riitä, voisivatko suursarjat yksissä tuumin vain sopia uusista pelisäännöistä?

Mitä tämän hypoteettisen muutoksen kääntöpuolet sitten ovat? On vaikea kuvitella, ettei seuroilla olisi riittävästi aikaa hankintojen tekemiseen, sillä pelaajakartoitusta tehdään tietysti jo pitkään nimenomaan kauden aikana eikä sarjojen ollessa tauolla. Pelaajien houkuttelu kesken kauden on toki virallisesti kiellettyä, eikä sen lisääntyminen ole toivottavaa.

Siirtoa haluavat pelaajat joutuisivat vastaamaan tarjouksiin lyhyiden kesälomiensa aikana, kuten myös joka toinen vuosi mahdollisesti kesken arvokisojen. Huono juttu sekin. Agenttien ja seurapomojen kesäkuukaudet puolestaan olisivat paljon aiempaa kiireisempiä, mutta kauden alettuahan olisi hyvää aikaa lomailla.

Kenties ikäviä asioita siirtoa puuhaaville toimijoille, mutta mielestäni tässä muutoksessa saavutettavat hyödyt olisivat suurempia kuin nämä kiusalliset haitat. Ainakin jalkapallo olisi taas astetta miellyttävämpi peli, jos siirtopyynnön ruinaajista ja lakkoilijoista päästäisiin tämän muutoksen myötä eroon.