West Ham ilmiriidassa portugalilaisseuran kanssa – Uhkaa aloittaa oikeustoimet
West Ham oli valmis maksamaan siirtoikkunan viime päivinä seuran ennätyssumman Portugalin maajoukkueen keskikenttämiehestä William Carvalhosta, mutta kauppa jäi lopulta toteutumatta. Sporting Lissabon ei osoittautunut miksikään helpoksi neuvottelukumppaniksi.
Jo aiemmin kerrottiin Carvalhon harmistuneen seurajohtoon, kun tämä oli joidenkin huhujen mukaan nostanut hintapyyntöä, vaikka hinnasta oli jo alustavasti päästy sopuun.
Varsinainen hämmennys Lontoossa kuitenkin syntyi, kun Sportingin viestintäjohtaja Nuno Saraiva väitti lauantaina, ettei seura ollut ikinä vastaanottanut West Hamilta tarjousta. Saraiva haukkui myös West Hamin varapuheenjohtaja David Sullivania ”valehtelijaksi” ja ”loiseksi”.
Nyt West Ham aikoo aloittaa Nuno Saraivaa vastaan oikeustoimet kunnianloukkauksesta. Varapuheenjohtajan poika David Sullivan Jr kirjoitti asiasta Twitterissä.
West Ham sanoo, että heillä on Carvalhosta tehdystä tarjouksesta kirjallisia todisteita.
David Sullivan sanoi aiemmin viikolla, että West Ham halusi saada siirron valmiiksi Deadline Dayna.
– Ei ole mikään salaisuus, että teimme Sporting Lissabonin William Carvalhosta seuran ennätystarjouksen. Valitettavasti se tarjous vain hylättiin pari viikkoa sitten, Sullivan sanoi.
– Myöhään eilen illalla (siirtotakarajapäivänä) Sporting Lissabon otti meihin yhteyttä hyväksyäkseen alkuperäisen tarjouksen. Valitettavasti yhteenotto tuli liian myöhäisenä ajankohtana, eikä meillä ollut enää aikaa järjestää pelaajan lääkärintarkastusta.
– Me seurana emme olleet valmiita maksamaan pelaajasta sellaisia rahoja ilman asianmukaista lääkärintarkastusta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla