Arsenalin toimitusjohtajan mielestä seura onnistui siirtomarkkinoilla – ”Voimme kilpailla mestaruudesta”

Arsenalin toimet kesän siirtomarkkinoilla eivät tyydyttäneet läheskään kaikkia lontoolaisseuran kannattajia. Joukkue myi Alex Oxlade-Chamberlainin, Wojciech Szczesnyn, Gabriel Paulistan ja Kieran Gibbsin. Tilalle tuli ainoastaan kaksi hankintaa: Ranskalaiskärki Alexandre Lacazette ja ilmaiseksi Schalkesta siirtynyt Sead Kolasinac.
Ostojen ja myyntien lisäksi oleellinen asia Arsenalin kannalta on se, että se päätyi pitämään sekä Alexis Sánchezin että Mesut Özilin silläkin vaaralla, että he saattavat lähteä kauden päätteeksi ilmaiseksi muualle sopimustilanteidensa vuoksi.
Seuran toimitusjohtaja Ivan Gazidis kertoo joukkueen pelaajille ja työntekijöille lähetetyssä sähköpostiviestissä, että Arsenal onnistui siirtomarkkinoilla.
– Kun tarkastelee toimintaamme siirtoikkunan päätyttyä, olemme jälleen parantaneet kokoonpanomme syvyyttä ja laatua, Gazidiksen viestissä lukee Daily Starin mukaan.
– Kaikkeen vaikuttaa tulokset. Jos olisimme saaneet positiivisen tuloksen Liverpool-ottelusta, siirtoikkunaamme katsottaisiin täysin eri tavalla.
Gazidis uskoo, että nykyinen kokoonpano pystyy heikosta alusta huolimatta taistelemaan jopa Valioliigan mestaruudesta.
– Meillä on ollut huono alkukausi, mutta meillä on tarpeeksi laatua, jotta voimme kääntää tilanteen ympäri ja kilpailla mestaruudesta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa