Arsenal nousi takaa-ajoasemasta voittoon – Alexis Sánchezilta maailmanluokan soolomaali

Lontoolainen Arsenal oli torstai-iltana uudessa tilanteessa, sillä maanosan kakkoskilpailun sijaan se on tottunut pelaamaan syksyisin Mestarien liigassa.
Eurooppa-liiga käynnistyi Arsène Wengerin miehistöltä voitokkaasti. Saksalainen FC Köln johti Emiratesilla tauolla Jhon Córdoban osuman turvin, mutta Sead Kolašinacin, Alexis Sánchezin ja Héctor Bellerínin maalit käänsivät pelin kotijoukkueen 3–1-voitoksi.
Johtoaseman menettäminen oli jälleen yksi takaisku Kölnille, joka on kotimaansa liigassa hännänhuippuna kolmen kierroksen jälkeen. Pistetilikin on vielä avaamatta.
Ottelun alku viivästyi tunnilla yleisön turvallisuuden takaamiseksi, sillä paikalla oli suuri joukko Kölnin faneja ilman pääsylippua ja osa sisään päässeistä nujakoi järjestyksenvalvojien kanssa. Vierasjoukkueen faneille oli myyty 2 900 lippua, kun yhteensä heitä matkusti Lontooseen noin 20 000.
Kölnin fanien riemu repesi yhdeksännellä minuutilla, kun Córdoba nosti pallon vajaasta 40 metristä yli maalivahti David Ospinan. Tämä oli tullut kauas maaliltaan ja pelannut pallon ahdistettuna suoraan vastustajalle.
Kolašinac tasoitti lukemat volleymaalillaan 49. minuutilla. Tauolla Rob Holdingin tilalle vaihdettu bosniahertsegovinalainen oli ehtinyt olla kentällä vain 223 sekuntia ennen onnistumistaan.
Sánchez vei Arsenalin johtoon 67. minuutilla maailmanluokan soolomaalillaan. Hän ajoi vasemmalta keskelle, ajautui hieman poispäin maalista ja laukoi pallon useamman vastustajan keskeltä upeasti takanurkkaan.
Heti perään Tykkimiesten kannattajat saivat lisää ilonaihetta, kun Jack Wilshere vaihdettiin kentälle. Hän oli edellisen kerran esiintynyt Arsenalin edustusjoukkueessa yli vuosi sitten.
Peli ratkesi lopullisesti Bellerínin täysosumaan 82. minuutilla. Tämä pääsi tuikkaamaan pallon helposti verkkoon, kun maalivahti Timo Horn torjui Theo Walcottin kudin eteensä.
Eurooppa-liiga, H-lohko
Arsenal – Köln 3–1 (0–1)
0–1 Jhon Córdoba (9 min)
1–1 Sead Kolašinac (49 min)
2–1 Alexis Sánchez (67 min)
3–1 Héctor Bellerín (82 min)
Crvena Zvezda – BATE Borisov 1–1
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan

- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin