Valioliigassa muhii riita – Suurseurat haluavat suuremman kakkupalan sarjan TV-rahoista

Kaikkien 20 valioliigaseuran edustajat tapaavat ensi keskiviikkona Lontoossa. BBC:n mukaan tapaamisessa voi nousta esille jännitteitä, sillä tilaisuudessa on tarkoitus keskustella Valioliigan TV-rahojen uudelleenjaosta.
Keskusteluun on tulossa nimenomaan ulkomaisista televisiointioikeuksista saatava rahapotti. Näkemykset rahanjaosta uhkaavat jakaa liigaseurat kahteen eri leiriin. Valioliigapomo Richard Scudamore tekeekin edeltävien päivien aikana kaikkensa luodakseen kaikille kelpaavan kompromissiehdotuksen.
Tähän saakka ulkomaisista TV-oikeuksista tuleva tuotto on jaettu tasan kaikkien liigaseurojen kesken siten, että kukin nettoaa sopimuksesta vuodessa 39 miljoonaa puntaa (nykykurssilla 44,47 miljoonaa euroa). Vuosille 2016-2019 laaditun sopimuksen yhteisarvo on 3 miljardia puntaa.
Nyt Valioliigan kuusi varakkainta seuraa – Manchester City, Manchester United, Chelsea, Arsenal, Tottenham ja Liverpool – ovat painostaneet puheenjohtajaa ehdottamaan tasajaon lopettamista. Scudamoren suunnitelmassa 35% TV-tuloista jaettaisiin jatkossa seurojen sarjasijoitusten mukaan.
Scudamore esitteli suunnitelmansa 14 muulle seuralle keskiviikkona, mutta ehdotus ei saanut toivottua vastakaikua.
Vuosille 2019-2022 on jo alettu hieroa uusia kansainvälisiä TV-sopimuksia, joiden arvo on nousemassa merkittävästi aiemmasta. Siksi ”kuusi suurta” haluaakin nyt päästä nauttimaan entistä enemmän maailmanlaajuisen suosionsa hedelmistä. Kotimaisen TV-sopimuksen arvon uskotaan jo saavuttaneen lakipisteensä nykyisessä 5,1 miljardissa punnassa.
Scudamorella onkin nyt kädet täynnä töitä siinä, että hän onnistuisi taivuttelemaan 14 muuta seuraa suostumaan rahan uusjakoon. Tasajako on ollut olemassa Valioliigan perustamisvuodesta 1992 lähtien. Seurojen kompromissivalmiutta saattaa kuitenkin edesauttaa pelko siitä, että ”kuusi suurta” heittäytyisi vielä hankalammaksi, kun kotimaan TV-oikeuksista aikanaan neuvotellaan.
Lähde: BBC
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan

- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin