Suunnitelma valioliigapelistä jouluaattona vastatuulessa – Vastustusta ja ongelmia monelta taholta

Arsenal-Liverpool jouluaattona? Tällainen merkilliseltä kuulostava, mutta edelleen realistinen suunnitelma on puhuttanut valioliigajännäreitä viime aikoina.
Valioliigaa ei ole pelattu jouluaattona sitten vuoden 1995, mutta nyt tällaista on väläyttänyt osan TV-oikeuksista Isossa-Britanniassa omistava Sky. Jouluaatto osuu tänä vuonna sunnuntaille, eikä Sky haluaisi luopua sunnuntaipelit kattavista televisiointioikeuksistaan.
Suunnitelma on kuitenkin juuri nyt vastatuulessa. Suurin huolenaihe on turvallisuus, sillä kotijoukkue Arsenal on myöntänyt, että sillä olisi todennäköisesti suuria vaikeuksia saada paikalle vaadittua määrää järjestysmiehiä jouluaattona.
Telegraphin mukaan ehdotuksesta keskusteltiin myös Arsenalin kannattajayhdistyksen kokouksessa maanantai-iltana, ja peräti 99 prosenttia jäsenistä sanoi vastustavansa ajatusta ottelusta jouluaattona klo 16 paikallista aikaa. 45 prosenttia heistä myös sanoi, etteivät he saapuisi otteluun, jos se pelattaisiin tuolloin. Kannattajayhdistyksen edustaja varoitti, että Emiratesilla olisi jouluaattona ”ennätyksellinen määrä tyhjiä tuoleja”.
Liverpool ja Arsenal ovat velvoitettuja tekemään kaikkensa, jotta TV-kanavien vaatimukset täyttyvät. Molemmat saisivat televisioidusta ottelusta myös yli miljoonan punnan korvauksen, mutta vaikeudet eivät silti rajoitu vain järjestyshuoliin ja fanien vastustukseen.
Yksi merkittävä huoli koskee kannattajien matkustusta, sillä joukkoliikenne on jouluaattona tavallisia päiviä hiljaisempaa. Siitäkään ei ole varmuutta, siirrettäisiinkö perinteiselle tapaninpäivän kierrokselle ohjelmoidut ottelut päivää myöhemmäs, joten pahimmassa tapauksessa Arsenal ja Liverpool joutuisivat pelaamaan kaksi ottelua kolmessa päivässä.
Vastaavanlainen superotteluruuhka odottaa kaikkia valioliigaseuroja joka tapauksessa viikkoa myöhemmin, sillä tällä hetkellä sarjaohjelmaan on laadittu täysi kierros pelattavaksi sekä 30.12. että kaksi päivää myöhemmin 1.1.
Lopullista ratkaisua asiaan odotetaan 16.10., jolloin Skyn on määrä ilmoittaa loppuvuoden televisioitavat ottelunsa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- L’Équipe: Nottingham Forest ja Newcastle kiinnostuneet Marseille-tähdestä
- Jamie Carragher: Mohamed Salah’n jatkosopimus parantaa Liverpoolin asemaa siirtomarkkinoilla
- Manchester Unitedin hyökkääjä loukkaantui – sivuun tärkeästä Eurooppa-liigan ottelusta
- Oho! Luka Modricista tulee seuraomistaja Englannissa
- Man Cityn tähdestä tipahti sopimusuutinen
- Roy Keane ryöpytti Manchester Unitedia: ”Hyvänen aika, yrittäkää edes”
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi
- Oho! Luka Modricista tulee seuraomistaja Englannissa
- Jamie Carragher: Mohamed Salah’n jatkosopimus parantaa Liverpoolin asemaa siirtomarkkinoilla
- Man Cityn tähdestä tipahti sopimusuutinen
- Manchester Unitedin hyökkääjä loukkaantui – sivuun tärkeästä Eurooppa-liigan ottelusta
- L’Équipe: Nottingham Forest ja Newcastle kiinnostuneet Marseille-tähdestä
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Roy Keane ryöpytti Manchester Unitedia: ”Hyvänen aika, yrittäkää edes”
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi