Suurseurat haluavat eroon 25 vuotta kestäneestä tasajaosta – Kokouksessa ei päästy edes äänestämään

Kerroimme viime viikolla siitä, kuinka Valioliigan ”kuusi suurta” (Manchester City, Manchester United, Arsenal, Chelsea, Tottenham ja Liverpool) mielivät sopimaan sarjan TV-tulojen uudelleenjaosta. Tähän saakka Valioliigan ulkomailta tulevat TV-rahat on jaettu sopuisasti kaikkien seurojen kesken, mutta nyt 25 vuotta kestävään harmoniaan on tulossa särö.
Uudessa ehdotuksessa 35 prosenttia ulkomailta tulevista TV-rahoista jaettaisiin jatkossa seuroille niiden sarjasijoitusten perusteella siten, että paremmin menestyvät saisivat isomman palan kakusta. Ehdotus ei kuitenkaan saanut suurten toivomaa vastakaikua liigaseurojen keskiviikkoisessa kokouksessa.
14 pienemmän liigaseuran tuki ehdotukselle oli niin olematonta, että ehdotuksesta äänestäminen päätettiin jättää kokonaan väliin. Jotta muutos voitaisiin hyväksyä, vaadittaisiin ehdotukselle vähintään 14 valioliigaseuran tuki.
TV-rahojen jaosta aiotaan keskustella uudestaan marraskuussa, kenties sopuisamman ehdotuksen merkeissä.
– Kaikki tulivat paikalle hyvin aikein, ja uskon, että heillä on hyviä aikeita. Olen optimistinen, Swansean osaomistaja Steve Kaplan kommentoi BBC:lle.
Vuodet 2016-2019 kattava nykyinen sopimus tuo jokaiselle valioliigaseuralle vuosittain 39 miljoonan punnan tulot kansainvälisestä televisioinnista. Muun muassa Kiinan ja Yhdysvaltojen televisioinnista ollaan kuitenkin maksamassa merkittävästi suurempia summia vuodesta 2019 alkaen, ja siksi suurseurat mielivät hilata omaa osuuttaan tuotosta ylöspäin.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin

- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin