Gylfi Sigurdsson ei ainoa Islannille osuva valioliigapelaaja – Saarivaltio kiinni suorassa kisapaikassa
Euroopan MM-karsinnoissa pelattiin perjantaina jälleen yhdeksän ottelua. Espanja varmisti MM-kisapaikkansa, mutta muilta osin ratkaisut siirtyivät ensi maanantaille.
Suomen I-lohkossa Huuhkajat venyi komeaan 1-1 -tasapeliin nimekkään Kroatian vieraana. Kroatian ainokainen merkittiin Mario Mandzukicille, vaikka pallo olikin jo menossa maaliin Niklas Moisanderin omana maalina. Suomi kuitenkin nousi miehekkäästi tasoihin, kun ensimmäistä maaotteluaan pelannut Pyry Soiri pani pallon Kroatian verkkoon.
Lohkon todellisessa ratkaisuottelussa Islanti teki jälleen melkoisen urotyön, kun se haki Turkista komean 3-0 -vierasvoiton. Islannin voittomaali merkittiin Burnleyn Johann Gudmundsson. Joukkueen supertähti Gylfi Sigurdsson jäi tällä kertaa maaleitta, mutta Aston Villan Birkir Bjarnason ja Aberdeenin Kari Arnason kaunistelivat numeroita.
Kosovo piti Albaniassa Ukrainaa lujilla, mutta kotijoukkueen 60. minuutin oma maali ratkaisi pelin lopulta Ukrainalle. Andryi Jarmolenko viimeisteli lopussa Ukrainalle vielä toisen maalin, ja voittonumerot kirjattiin 0-2.
Tulosten myötä Turkki menetti mahdollisuutensa MM-turnaukseen, joten maanantainen vierailu Turussa on molempien joukkueiden kannalta merkityksetön. Lohkon kärkeen nousi Islanti, joka saa päätöskierroksella vieraakseen Kosovon. Islanti on siis erittäin vahvasti matkalla suoraan MM-kisoihin ilman jatkokarsintaa.
Ukrainan kisahaaveet pysyivät elossa vierasvoiton myötä. Maanantaina Ukraina saa vieraakseen Kroatian. Kroatia nappaa jatkokarsintapaikan voitolla tai tasapelillä, Ukraina tarvitsee voittoa. Suoraan kisapaikkaan ottelun voittaja nousee vain, jos Islanti ei kaada Kosovoa.
G-lohkossa Espanja nujersi Albanian Alicantessa Rodrigon, Iscon ja Thiagon maaleilla 3-0, ja varmisti kisapaikkansa. Kisapaikka varmistui, kun marraskuun jatkokarsintaan matkaava Italia jäi 1-1 -tasapeliin kotikentällä Makedoniaa vastaan. Maalit kirjattiin Giorgio Chiellinille ja Aleksandar Trajkovskille. Lohkon kolmannessa ottelussa Israel haki pisteet Liechtensteinista maalein 1-0.
D-lohkossa Serbialla oli mahdollisuus varmistaa voitolla kisapaikkansa, mutta toisin kävi. Jo mahdollisuutensa menettänyt Itävalta teki 89. minuutilla voittomaalin ja juhli kovaa 3-2 -voittoa viimeisessä kotipelissään. Itävallan maaleista vastasivat Guido Burgstaller, West Hamin Marko Arnautovic ja nuori Louis Schaub. Serbialle osui kaksi valioliigamiestä: Crystal Palacen Luka Milivojevic ja Manchester Unitedin Nemanja Matic.
Serbiaa ajavat yhä takaa Wales ja Irlanti. Wales kaatoi vieraissa Georgian 1-0 Tom Lawrencen ensimmäisellä maajoukkuemaalilla. Irlannin 2-0 -kotivoitossa Moldovasta molemmat maalit teki Nottinghamin kokenut Daryl Murphy.
Serbia johtaa edelleen lohkoaan, ja se matkaa Venäjälle voittamalla maanantain kotipelinsä Georgiaa vastaan. Tasapelikin riittää, mikäli Wales ja Irlanti pelaavat tasan oman keskinäisen ottelunsa. Jatkokarsintaan yltääkseen Irlannin on pakko hakea Walesista voitto, ja voittoa tarvitsee oikeastaan Waleskin, sillä muuten se uhkaa jäädä huonoimmaksi lohkokakkoseksi ja ulos playoffeista. Naapurusten kesken onkin melkoinen trilleri edessä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui