Kommentti: Mestaruus nousi hattuun – Kokoistaan suurempaa näyttelevä Leicester ei tunne armoa

Potkut. Fudut. Lähtöpassit. Jokainen valmentaja niitä pelkää, ja vain aniharva pystyy niiltä koko uransa ajan välttymään. Tänään ovea osoitettiin Leicesterin manageri Craig Shakespearelle, joka ehti valmentaa Leicesteriä vain alle kahdeksan kuukauden ja yhteensä 26 ottelun ajan. Voittaen enemmän otteluita kuin hävisi.

Leicester kohahdutti jalkapallomaailmaa jo helmikuussa, kun se erotti joukkueen vain yhdeksän kuukautta aikaisemmin sensaatiomaiseen valioliigamestaruuteen johdattaneen Claudio Ranierin. Tämänpäiväinen uutinen vain todistaa, millainen vauhtisokeus Leicester-johtoon on iskenyt.

Ranierin potkut lopulta ymmärrettävissä

Vanha jalkapallototuus sanoo, että on helpompaa vaihtaa valmentajaa kuin koko joukkuetta. Ja näinhän se on.

Leicester oli Ranierin toisella kaudella koko sarjan pahin alisuorittaja. Edellisen kauden suuret tähdet Riyad Mahrezin ja Jamie Vardyn johdolla olivat kuin varjoja entisestään. Pahat kielet puhuivat siitä, kuinka ylipalkattuja keskinkertaisuuksia vaivaa ennennäkemätön kuukausia kestävä mestaruuskrapula. Ja olivat varmaan oikeassakin.

Ranierin potkut saivat kannattajilta, toimittajilta, valmentajakollegoilta ja lähes kaikilta muiltakin suunsa avanneilta pääosin tyrmistyneen vastaanoton. Leicester-johtoa syytettiin kiittämättömyydestä ja jalkapallon bisnespuoli tuntui kylmemmältä kuin koskaan.

Leicesterin otteet valmentajanvaihdoksen jälkeen kuitenkin tukkivat suut. Shakespeare aloitti neljän voiton putkella ja johdatti Leicesterin myös Mestarien liigan pudotuspeleihin. Putoamisviiva jäi lopulta jopa kymmenen pisteen päähän.

Valmentajanvaihdosta oli enää vaikeaa arvostella millään muulla perusteella kuin Ranieri-romantiikalla, sillä Shakespeare oli juuri se piristysruiske, makkaraperunat ja energiajuoma, jota Leicesterin pelaajat mestaruuskrapulaansa tarvitsivat.

Huhut kriisistä vahvasti liioiteltuja

Kesäkuussa elämä hymyili 53-vuotiaalle Shakespearelle. Leicester ojensi hänelle kolmevuotisen päävalmentajasopimuksen – Shakespearen valmentajauran ensimmäisen – ja mielihyvinhän mies sen myös allekirjoitti.

Sitten koitti uusi kausi. Joo-o, kuusi pistettä kahdeksasta ottelusta on vähän, mutta katsotaanpa tulosten taakse. Leicester on hävinnyt Valioliigassa neljä ottelua: vieraissa Arsenalille 3-4 ja Manchester Unitedille 0-2, ja kotona Chelsealle 1-2 ja Liverpoolille 2-3. Neljälle Valioliigan kuudesta suuresta siis.

Ainoa voitto on tullut kotikentällä Brightonista. Lisäksi plakkarissa on tasapelipisteet pirteästi aloittaneelta sarjanousijalta Huddersfieldilta, juuri heräämisen merkkejä näyttäneeltä Bournemouthilta sekä viimeksi eilen West Bromwichilta.

Voisi luulla, että Leicesterin omistajatkin olisivat West Brom -ottelua seuranneet. Mikäli eivät, olisi joku ystävällinen sielu voinut ilmoittaa heille, että energinen ja aktiivinen Leicester oli ottelussa paljon vieraitaan edellä, ja voiton Ketuilta varasti vain Nacer Chadlin unelmaveto. Mitään syvempiä pelillisiä ongelmia ei Leicesterin esityksessä ollut nähtävissä.

Niin, ja kaupan päälle Leicester oli pudottanut Liigacupissa Liverpoolin.

Kuka lainaisi omistajille peiliä?

Arsenalille tai Liverpoolille häviämisen ei pitäisi olla Leicesterin kokoluokan seuralle synti eikä häpeä, mutta kenties omistajat uskovat edelleen Leicesterin kuuluvan yhteen suurista. Kun kerran on mestaruuden voittanut, pitää sitä voida aina odottaa? Olisiko reality checkin paikka? Christian Fuchs ei edelleenkään ole Kyle Walker eikä Wes Morgan David Luiz, vaikka molemmat historiaan valioliigamestareina jäivätkin.

Valmentajanvaihto on omistajille helppo ratkaisu tehdä. Kannattajat vaihtaisivat varmaan mieluummin omistajia, mutta tähän riittää vain aniharvoilla itsekritiikki. Johtoporras saa kuitenkin katsoa peiliin, sillä mestaruusryhmästä on myyty kaksi kulmakiveä (N’Golo Kanté ja Danny Drinkwater) Chelseaan, eikä tilalle ole saatu samantasoisia pelaajia. André Silva oli hyvä yritys, mutta joku painoi enteriä liian myöhään, eikä portugalilainen pelaa ennen tammikuuta.

Kolmessa ottelussaan ennen seuraavaa maaottelutaukoa Leicester kohtaa vieraissa Swansean ja Stoken sekä kotona Evertonin. Otteluohjelma alkaa siis viimein selkeästi helpottua, mutta Shakespearen kohdalla seurajohdon kärsivällisyys loppui Ranieriakin nopeammin, eikä managerille annettu tilaisuutta kurssinmuutokseen.

Olisivatko verkot vesillä ison nimen suhteen?

Miksi näin? MM-karsintojen loppusuora merkitsee, että useita nimekkäitä huippuvalmentajia on laskettu vapaille markkinoille, ja pikkulinnut visertävät, että nyt Leicester tavoittelee taustakuorolaisen ja marakassin soittajan sijaan soolokitaristia.

Yksi potentiaalisimmista nimimiehistä voisi olla Walesin maajoukkuetta valmentanut Chris Coleman, mutta brittilehdistö on nostanut esille myös muun muassa Carlo Ancelottin, Roberto Mancinin ja Manuel Pellegrinin nimet. Näiden nimien realistisuudesta voidaankin sitten olla montaa mieltä.

Joka tapauksessa voisiko olla, että Leicesterin johdolle tuli kiire? Joku huippuvalmentaja halutaan onkia pois markkinoilta ennen kuin jokin muu seura ehtii ensin?

Tarjolla Valioliigan tuulisin paikka

Se ainakin on varmaa, että oli uusi luotsi sitten kuka tahansa, niin Leicesterissä tarjolla on pyörivää tuulta ja tasapainon on syytä olla kunnossa. Tänään hirmumyrsky Ophelian viimeiset puuskat jättivät Shakespearen ilman työtä, eikä Leicester-johdon liipasinherkkyyttä epäile tämän päivän jälkeen enää kukaan.

Shakespearen erottaminen lienee seuralle rahallisestikin kallista. Kultainen kädenpuristus on epäilemättä muhkea, sillä sopimuksesta ehti kulua hädin tuskin kymmenesosa.

Pikkuseikka ei kuitenkaan Leicesterin omistavia thaimaalaismiljardöörejä hidastanut. Shakespeare erotettiin, koska hänet voitiin erottaa? Punaista lankaa suuruudenhullun johtoportaan toiminnassa näkee tuskin kukaan.

Kauniita sanoja ex-valmentajille osataan kyllä jäähyväistiedotteissa kirjoittaa, mutta puheille arvostuksesta ja kiitollisuudesta ei oikein ole katetta, kun ”väistämättömiin ratkaisuihin” ajaudutaan kahdeksan kuukauden välein.

Mestaruutensa jälkeen Leicester on hankkinut tärkeimpinä ostoksinaan Ahmed Musan, Islam Slimanin, Wilfried Ndidin, Harry Maguiren, Vicente Iborran ja Kelechi Iheanachon. Kelpo pelaajia kaikki, mutta ovatko he suurseuran hankintoja? Eivätpä taida olla.

Suurseurana Leicester kuitenkin haluaa ulospäin näyttäytyä. Ranieri kenties erotettiin, koska joukkue oli yltäkylläinen ja ajautui lopulta takalukkoon. Shakespeare erotettiin, koska sellaista suurseurat sattuvat tekemään, kun pistetili ei kartu kelvollisista peliesityksistä huolimatta.

Leicester oli vajaat puolitoista vuotta sitten koko maailman hurmannut sympaattinen sensaatiomestari, josta jotkut puhuivat vitsikkäästi jopa pikkuseurana. Nyt se on ”omalle tasolleen” keskikastiin palannut organisaatio, jonka vauhtisokeudesta kärsivä omistajataho on unohtanut kokonaan sanan ’pitkäjänteisyys’ merkityksen.