Kommentti: Miksi N’Golo Kanté ei mahtunut Fifan tähdistöjoukkueeseen?
Fifan palkintogaalassa palkittiin jälleen eilen vuoden 2017 parhaimmistoa. Yksi valituista kategorioista oli perinteinen tähdistöjoukkue (lue uutinen).
Ryhmä koostui tuttuun tapaan valtaosin Barcelonan ja Real Madridin pelaajista. Valioliigasta mukana ei ollut ainuttakaan pelaajaa. Ei edes Chelsean N’Golo Kantéa.
Miksi Valioliigan viime kauden parhaaksi valittu pelaaja ei mahtunut mukaan?
Jos katsotaan edellisen kauden tilastoja, Kanté oli omassa roolissaan ilmiömäinen Chelsean keskikentällä. Ranskalaisen ajoittuminen syötönkatkoissa (2,4 per peli) ja taklauksissa (3,9 per peli) tekee hänestä vaikeasti avattavan lukon puolustuslinjan eteen.
Myös Kantén syöttöjen tarkkuus oli hyvää 88,8 prosentin luokkaa. Kaiken lisäksi keskikenttäpelaaja on johdattanut kahdella viimeisellä kaudella sekä Leicesterin että Chelsean Valioliigan voittoon.
Joukkuemenestys on kriteeri, joka painaa myös Fifan valinnoissa. Vertauksena tähdistöön valittiin parhaista päivistään jo jäänyt Barcelonan Andres Iniesta. 33-vuotias keskikenttäpelaaja kuitenkin pelasi vain 13 sarjapeliä katalonialaisseuran avauksessa ja kärsi pitkin kautta lukuisista loukkaantumisista.
Iniesta on kiistämättä ollut pelintekijän roolissa maailman eliittiä, mutta viime kausi ei ollut miehen parhaita. Aivan kuin Espanjan pelintekijävelho olisi valittu mukaan pelkästään vanhoilla meriiteillä.
Raskaan työn raatajalle ei tilaa tähtiloistossa
Pitää kuitenkin muistaa, että Fifan gaala on tehty pääasiassa faneja varten. Tähdistö laaditaan suurilta osin Mestarien liigassa menestyneiden seurojen joukosta, joissa ne markkina-arvoltaan valovoimaisimmat nimet pelaavat.
Rikkovaan rooliin erikoistunut Kanté ei ole suurele yleisölle yhtä viihdyttävä pelaaja kuin esimerkiksi Luka Modricin ja Toni Kroosin kaltaiset syöttötaiturit. Ranskalaisella ei myöskään ole Cristiano Ronaldon tai Lionel Messin harhautusvalikoimaa.
Voi olla, ettei Kanté olisi mahtunut edes Real Madridin paidassa Fifan tähdistöön. Ranskalaisen hyökkäyspään tehot eivät vain riitä valintaan.
Kokonaiskuvassa valitsematta jättäminen ei Kantea hetkauta. Arvostus jalkapallouralla tulee seurassa ja maajoukkueessa saavutetuista pokaaleista. Tähdistökentällisiä ei enää seuraavana vuonna muistella.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”