Arsenalin toimitusjohtaja: Raha ei enää mene menestyksen edelle – ”Päätökset Alexisista ja Özilistä eivät kuvaa sitä”

Arsenalin toimitusjohtaja Ivan Gazidisin mielestä seura on todistanut Mesut Özilin ja Alexis Sánchezin pitämällä olevansa valmis laittamaan menestyksen rahan edelle. Hyökkäyspään avainpelaajista kummankin sopimus päättyy ensi kesänä.
Jos jatkopapereita ei solmita, Ozil ja Sánchez voivat aloittaa tammikuussa neuvottelut uusista seuroistaan.
– Päätökset Alexisista ja Özilistä eivät kuvaa sitä, että laittaisimme rahan edelle. Olemme ottaneet tämän lähestymistavan kilpaillaksemme tällä kaudella pokaaleista, Gazidis kommentoi Sky Sportsille.
Arsenal on saanut aiemmin kritiikkiä tärkeiden pelaajien myynnistä. Gazidisin mukaan yksi suurimmista oli Robin van Persien luovuttaminen Manchester Unitediin.
– Ehkä eniten kritiikkiä saimme, kun myimme van Persien Unitediin hänen sopimuksensa viimeisenä vuonna. Se oli yksi vaikeimmista päätöksistämme. Meille sanottiin, että olemme unohtaneen rahan perässä jalkapallon. Tänä kesänä otimme vakavaraisina uuden suunnan.
Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä. Facebookissa käydään kovimmat jälkipuinnit ja Twitteristä tavoitat kaikki uutisemme reaaliajassa!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa