Takavuosien Arsenal-vahti muistelee rajua kilpailua: ”Veskarit eivät voi olla ystäviä keskenään”

Kansallisen mestaruuden Saksassa, Italiassa ja Englannissa voittanut Jens Lehmann valittiin uransa aikana kaksi kertaa UEFA:n parhaaksi maalivahdiksi. Vuoden 2006 MM-kisojen jälkeen hänet nimettiin turnauksen tähdistökentälliseen. Eittämättä todella komea ammattilaisura siis.

Arsenalissa Lehmann pelasi kaikkiaan viiden täyden kauden ajan (ja vielä yhden yksittäisen pelin uransa pääteasemalla). Neljällä ensimmäisellä hän oli seuran kiistaton ykkösvahti, mutta viidennellä Lehmannin kohtalona oli joutua kahdeksan vuotta nuoremman Manuel Almunian syrjäyttämäksi.

Tuoreessa omaelämäkerrassaan ”The Madness Is On the Pitch” 48-vuotias Lehmann kertoo, kuinka armotonta Lehmannin ja Almunian välinen kilpailu peliajasta oli.

– Keskinäisiä välejämme leimasi alusta lähtien kilpailutilanne: Me molemmat halusimme pelata. Ehkä hän ajatteli, että voisi 27-vuotiaana ajaa 35-vuotiaan vanhan pierun pihalle. Ei se kuitenkaan niin yksinkertaista ollut, vaan saimme kalistaa sarviamme, Lehmann muistelee.

– Harjoittelimme jatkuvasti yhdessä. Kolmosvahti keskitti, Almunia pelasi hyökkääjänä ja minä olin mikä olen: numero ykkönen.

– Almunia valitti koko ajan, että tulin hänen päälleen liian kovaa. Hän kitisi myös, kun roolit vaihtuivat. Kostoksi hän laukoi pallon minua päin niin kovaa kuin olisi halunnut katkoa sormeni.

Treeneissä Almunian pinna paloi kunnolla

Kunnolla miesten välillä räjähti kuitenkin treeneissä tapahtuneessa kolarissa, jota Almunia katsoi sivusta.

– Höntsäsimme treeneissä ja kun menin keskitykseen, Nicklas Bendtner hyppäsi palloon kyynärpäät korkealla ja puski pallon maaliin. Kun kakkosvalmentaja näytti vapaapotkua, ystäväni Almunia huusi kentän laidalta: ”Hei! Ei se ollut vapari, vaan kunnon maali”.

– Pelin jälkeen juttelin hänen kanssaan. ”Kuule, kun jotain tapahtuu maalilla, ei sinun tarvitse huutaa takaisin.” Silloin hän raivostui. ”Mitä oikein haluat, bastardo?”

– ”Mistä sinä puhut, miksi loukkaat minua?”, sanoin takaisin.

– ”Turpa kiinni, bastardo”, hän vastasi. Sanoin, että nyt ainakin tiesin, mitä hän ajatteli minusta, Lehmann jatkaa.

Joukkuetoverit saivat Almunian rauhoitettua, ennen kuin riita äityi fyysiseksi yhteenotoksi. Kaunaa Lehmann ei jäänyt miehelle kantamaan, vaan sanoo kaiken johtuneen Almunialle uudesta tilanteesta.

– Ei suhteeni hänen kanssaan huono ollut. Siviilissä Manuel on mukava kaveri. Hän vain oli tottunut Espanjassa täysin toisenlaiseen tilanteeseen. Siellä ykkösvahti pelaa aina ja varamaalivahti tukee ja jopa kannustaa häntä.

– Sen sijaan hän törmäsi saksalaiseen, jolla oli täysin toisenlainen luonne, joka halusi pelata ja joka oli valmis hyötymään toisten virheistä armotta.

– Kun kamppailin Almunian kanssa peliajasta, heräsin joka aamu miettien, miten saisin kiilattua toisen kaverin tieltäni. Siksi maalivahtien välillä ei voi vallita kunnon ystävyyttä ainakaan kentällä. Vaikka kenttäpelaajatkin taistelevat pelipaikoista keskenään, ei se ole koskaan niin ehdoton konflikti kuin maalivahdeilla, Lehmann alleviivaa.