Onko Manchester Unitedin vetovoima tiessään? – ”Pogba ei anna Mourinholle ikinä anteeksi”
José Mourinho saa myhäillä sillä tiedolla, että Manchester Unitedin päästettyjen maalien määrä on Valioliigan toiseksi pienin. 23 takaiskumaalia 30 ottelussa on oikein kelpo saldo – josta toki saadaan kiittää pitkälti tasonsa jatkuvasti korkeana pitävää maalivahti David De Geaa.
Kovin paljon muita ilonaiheita ei sitten olekaan. Valioliigan mestaruus karkasi Unitedin ulottumattomiin jo kauan ennen kevättä, ja taival Mestarien liigassa katkesi jo neljännesvälierävaiheessa Sevillan haettua vierasvoiton Old Traffordilta.
Tuohonkin otteluun Mourinho lähti tuttuun tapaansa puolustuksen kautta, ja Unitedilta alettiin nähdä aktiivisuutta hyökkäyssuuntaan vasta silloin, kun Sevilla oli jo johdossa. FA Cupissa United on sentään yhä mukana.
[readmore from=Manchester-United]
Entisen Liverpool-kapteenin Jamie Redknappin mielestä Mourinhon puolustusorientoituneisuus on mennyt jo niin pitkälle, että se voi haitata seuran tulevia pelaajarekrytointeja. Hyökkäyspään pelaajat ovat alisuorittaneet yksi toisensa jälkeen: Anthony Martial, Marcus Rashford, Juan Mata, Paul Pogba, jo seuraa vaihtanut Henrikh Mkhitarjan ja tuoreimpana Alexis Sánchez.
– Jotkut pitävät Unitedia maailman suurimpana seurana, mutta entä jos joku luova pelaaja harkitsee Manchester Unitedissa pelaamista? Haluaako sinne todella siirtyä, jos pelitapa on tuo, Redknapp kysyy Sky Betin haastattelussa.
– Kenen mieleen tulisi tuolloin: ”Juuri tuossa joukkueessa haluan pelata”? Heidän pelissään ei ole nautintoa. Fanitkaan eivät pidä siitä, ja luulen, että Unitedilta jää moni hyvä pelaaja saamatta sen takia.
Redknapp pitää mahdollisena jopa siitä, että Paul Pogba jättäisi seuran tulevana kesänä. Ranskalainen on joutunut aloittamaan vaihtopenkiltä kolme ottelua peräkkäin (molemmat Sevilla-ottelut mukaan luettuna), eikä liene järin tyytyväinen tilanteeseensa.
– En usko, että Paul Pogban tilanne voisi olla ratkaistavissa hyvin, Redknapp sanoo.
– Pogba ja José Mourinho ovat menettäneet sataprosenttisesti luottamuksen toisiinsa. Pogba ei anna Mourinholle koskaan anteeksi sitä, miten häntä on nöyryytetty julkisesti peluuttamalla Marouane Fellainin kaltaisia pelaajia ennen häntä.
– Minun aikanani tuollaisen olisi voinut vielä ohittaa olankohautuksella, mutta nykypelaajat eivät ole enää sellaisia. Luulen, että hänen agenttinsa miettii jo seuraavaa siirtoa, jos Mourinho jää Unitediin, Redknapp lataa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi
- Rasmus Højlund myöntää ongelmansa – ”Olen kamppaillut sen kanssa”