Valtavan kannatuksen saattelema David Ospina: ”Emme pelkää mitään”

Ainakin vielä toistaiseksi Arsenalin kirjoilla oleva Kolumbian maalivahti David Ospina elää hurmosta. Tiistaina Englannin kohtaava joukkue on äärimmäisen suosittu, ja sitä tukee Moskovassakin kymmenien tuhansien kannattajien armeija.
– Kannatus on ollut uskomatonta, ja olemme todella inspiroituneita siitä. Kolumbialaisia on joka puolella maailmaa, mutta täällä Venäjällä kannattajiemme tuki, se on merkinnyt meille kaikkea. Kannatus osoittaa, miten paljon jalkapallo merkitsee kansallemme. Joukkueelle se ei tuo paineita, vaan voimaa.
Tuskin ilman paineita, mutta pelotta Ospina sanoo joukkueensa lähtevän myös Englannin kaatoon.
– Joukkueemme on parempi kuin neljä vuotta sitten Brasiliassa. Olemme yhtenäisempi, kokeneempi ja vahvempi ryhmä kuin tuolloin. Kaikki pelaavat huippuliigoissa, parhaissa joukkueissa. Olemme tottuneet tämän tason peleihin, siksi emme pelkää mitään.
29-vuotias aloittanee neuvottelut tulevaisuudestaan kisojen jälkeen. Arsenal pestasi jo maalivahti Bernd Lenon Leverkusenista, ja Petr Cech ilmoitti jäävänsä kilpailemaan tämän kanssa peliajasta. Ospinan uudeksi osoitteeksi on jo pidempään kaavailtu Fenerbachea. Nyt kuitenkin vastassa on viime vuosien asuinpaikan maajoukkue.
– Englanti on kova ryhmä, mutta emme me etukäteen miettineet, kenet haluamme kohdata. Olemme alusta asti tienneet, että tulemme antamaan kaikkemme Kolumbialle, ja imemme voimaa kannattajistamme. On todellinen ylpeydenaihe saada pelata tässä joukkueessa.
Lähde: The Guardian
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa
- Manchester City nousi kahden maalin takamatkalta murskavoittoon
- PSG saa merkittävän edun Aston Villa -otteluun
- Rasmus Højlund myöntää ongelmansa – ”Olen kamppaillut sen kanssa”
- Outo ongelma riivaa Tottenhamia: ”Tämä on jatkunut jo pitkään”
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa
- Rasmus Højlund myöntää ongelmansa – ”Olen kamppaillut sen kanssa”
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- PSG saa merkittävän edun Aston Villa -otteluun
- Ranskalaislegenda latasi suorat sanat Emiliano Martínezista: ”Hänen on tavattava psykiatri”
- Manchester City nousi kahden maalin takamatkalta murskavoittoon
- Outo ongelma riivaa Tottenhamia: ”Tämä on jatkunut jo pitkään”
- Mail Sport: Kahdesti mokanneen André Onanan avauspaikka vaarassa
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä