Mitä Liverpoolin pelätylle hyökkäystriolle on tapahtunut? Ex-pelaaja kertoo, mikä tällä hetkellä mättää
Liverpoolin hyökkäyspelaaminen ei ole sujunut aivan odotetulla tavalla tällä kaudella, sanoo seuran entinen puolustaja Stephen Warnock.
Warnockin mukaan puolustuspeli on pelitavan muutoksen myötä aiempaa tiiviimpää, mutta toisessa päässä maalintekopaikkoja ei enää synny yhtä paljon kuin aikaisemmin.
– Joka kerta kun näin Liverpoolin viime kaudella, he näyttivät aina vaarallisilta. Minulla oli aina tunne, että minä hetkenä tahansa he pystyvät tekemään jotakin muuttaakseen pelin kulun – tällä hetkellä asia ei ole niin, Warnock sanoo BBC:n verkkosivuilla.
– Minusta ei yksinkertaisesti tunnu siltä, että Liverpoolin hyökkäyskolmikon peli olisi loksahtanut kohdalleen samalla tavalla kuin aiemmin.
Warnockin mielestä Sadio Mané pelasi loistavasti keskiviikon tappiopelissä PSG:tä vastaan, mutta Roberto Firmino ja Mohamed Salah eivät tehneet yhtä suurta vaikutusta.
– Roberto Firmino oli erittäin huono. Hän ei pitänyt palloa ylhäällä tai tehnyt tavanomaista työtään eli tuonut muita mukaan peliin. Liikaa syöttöjä meni väärään paikkaan, eikä hänen kosketuksensa ollut loistava.
– Ja kaikki puhuvat siitä, että Mohamed Salah olisi taas vireessä, mutta itse en näe sitä. Mielestäni hän on edelleen epävireessä. Hän yrittää pelata yksilönä eikä tee tällä hetkellä riittävästi joukkuepelaamisen eteen. Niin tapahtui myös keskiviikkoiltana.
Warnock sanoo Liverpoolin menettäneen elementin hyökkäyspelistään, koska puolustuslinjaa suojeleva keskikentän kolmikko ei enää lähde ylös yhtä hanakasti kuin aiemmin.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Thomas Frankilta huonoja uutisia tähtihyökkääjästä – ”Tämä on turhauttavaa”
- Manchester Cityn 115 syytteen oikeudenkäynti alkoi – tällöin tuomiota voidaan odottaa
- Aston Villa -legenda Gary Shaw on kuollut
- Alan Shearer: Marcus Rashford saanut ansaitusti kritiikkiä: ”Se ei ole ollut epäreilua”
- Theo Walcott: Arsenal pelasi derbyssä kuin José Mourinhon joukkue
- BBC: Sean Dyche ei ole potku-uhan alla
- Gary Neville kertoi miksei Mikel Artetan tarvitse käyttää rotaatiota
- Yöunensa menettänyt Mikel Arteta ylpeä isosta voitosta – ”Näillä pelaajilla on paksu nahka”
- Eddie Howen rohkeat päätökset muuttivat pelin – Näin Newcastle-luotsi kommentoi suojattinsa unelmamaalia
- Vaihtomiehen unelmalaukaus jatkoi Newcastlen tappiotonta sarjaa
- Arsenal juhli derbyvoittoa ja koki suuren takaiskun
- Manchester Cityn puolustajalta kritiikkiä jaksamista koetteleville otteluruuhkille – ”Ehkä lopetan 30-vuotiaana”
- Yöunensa menettänyt Mikel Arteta ylpeä isosta voitosta – ”Näillä pelaajilla on paksu nahka”
- Eddie Howen rohkeat päätökset muuttivat pelin – Näin Newcastle-luotsi kommentoi suojattinsa unelmamaalia
- Gary Neville kertoi miksei Mikel Artetan tarvitse käyttää rotaatiota
- UEFA:lta varoitus: Englanti voidaan sulkea ulos seuraavista EM-kisoista
- Vaihtomiehen unelmalaukaus jatkoi Newcastlen tappiotonta sarjaa
- Arne Slot purki Liverpoolin tappion syyt – ”Se ei ole tarpeeksi”
- ”Hänestä voi tulla yksi maailman parhaista” – Emi Martínez hehkuttaa Aston Villan hyökkääjälupausta
- Marcus Rashford osui viimein – näin kommentoi Erik ten Hag