David Ospina odottaa laajalti vaarallista Liverpoolia: ”Meille todella hyvä mahdollisuus”

Napolissa lainalla Arsenalista pelaava maalivahti David Ospina tietää mitä odottaa illan Mestarien liiga -ottelulta Anfieldilla. Kolumbialainen toppuuttelee puheita, joissa mainitaan usein vain yksi punaisten hyökkääjistä.
– Mohamed Salah? Tiedän kyllä lauantain hattutempusta, mutta hän on vain yksi pelaaja muiden joukossa, jota meidän on varottava. Liverpool on kova vastus, ja tiedämme olevamme ison haasteen edessä. Myös meillä on kuitenkin hyvä valmentaja ja joukkue.
Napolille riittää jatkopaikkaan tappion välttäminen illan pelissä.
– Tämä ottelu on meille todella hyvä mahdollisuus.
Ospina pelaa nykyisessä joukkueessaan siis lainalla; Napolilla on mahdollisuus tehdä siirrosta pysyvä ensi kesänä. Siirto toiseenkin suuntaan on vielä The Sunille puhuneen torjujan muistissa.
– Oli fantastista päästä Arsenaliin vuoden 2014 MM-kisojen jälkeen. Jokaisen neljän vuoden aikana tein johdonmukaisesti päätöksen jäädä seuraan. Ensimmäinen kausi meni hyvin, mutta sen jälkeen tilanteesta tuli vähän mutkikkaampi.
Logiikka ratkaisi lopulta tämän kauden pelipaikan.
– Puhuin MM-kisojen jälkeen Unai Emeryn kanssa, ja seura oli jo pitkällä suunnitelmissaan Bernd Lenon suhteen. Minulle mahdollisuus siirtyä Napoliin tuli todella sopivasti.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Rasmus Højlund myöntää ongelmansa – ”Olen kamppaillut sen kanssa”
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- PSG saa merkittävän edun Aston Villa -otteluun