Virallista: Teemu Pukin joukkuetoveri allekirjoitti kolme vuoden mittaisen jatkosopimuksen – ”Valioliigassa pelaaminen on unelmani”
Norwich tiedotti tiistaina Marco Stiepermannin allekirjoittaneen seuran kanssa kolmen vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
28-vuotias keskikenttäpelaaja oli suuressa roolissa päättyneellä kaudella Mestaruussarjassa, kun Teemu Pukin edustama Norwich voitti sarjamestaruuden ja nousi ensi kaudeksi Valioliigaan.
Stiepermann pelasi kauden aikana jopa 46 ottelua ja onnistui tärkeissä paikoissa maalinteossa. Viimeisen 12 sarjaottelun aikana Stiepermann ampui kuusi maalia ja oli johdattamassa seuraa takaisin Valioliigaan.
– Minulle on suuri kunnia, että seura pyysi minua allekirjoittamaan jatkosopimuksen. Minulle on aina ollut kunnia pukea tämä pelipaita päälleni. Olen onnellinen siitä, että olin avuksi päättyneellä kaudella, eikä minulla ollut epäselvyyksiä jatkoni suhteen. Halusin tehdä jatkosopimuksen ja odotan innolla tulevaisuuttani täällä, Stiepermann kertoi seuran tiedotteessa.
– Olemme onnellisia perheemme kanssa Norwichissa. Ensimmäinen kausi oli vaikea, mutta puhuimme sen jälkeen päävalmentaja Daniel Farken kanssa ja hän halusi minut pysyvästi keskikentälle. Se oli uusi alku minulle. Annoin parhaani hyökkäävämmässä roolissa ja onnistuin mielestäni hyvin, joten olen tyytyväinen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”