Valmentaja pauhasi Englannille myrskyvaroitusta: ”Se on hullua prässiä” – Futisperheen taaperolla häkellyttävä tappioton putki
Englanti on Espanjan, Italian, ja Belgian ohella yksi neljästä maasta, jotka ovat voittaneet kaikki tähänastiset EM-karsintaottelunsa. Englanti on voittanut kolme karsintapeliään komealla yhteismaalierolla 14-1.
Tiistaina Wembleylla Englantia odottaa kuitenkin yllättävä haaste. Sen vieraaksi saapuu lohkon superyllättäjä, tappioitta lohkossa toisena oleva entinen jalkapallokääpiö Kosovo, joka on voittanut neljästä pelistään kaksi, ja pelannut kahdesti tasan.
Kosovo on eurooppalaisessa jalkapalloperheessä vasta taaperoiässä, sillä se pelaa vasta toisia arvokisakarsintojaan. Edellisissä karsinnoissa vuoden 2018 MM-kisoihin Kosovo tuli Suomellekin tutuksi, sillä joukkueet arvottiin samaan lohkoon. Historiallisen karsintadebyyttinsä Kosovo teki Turussa Veritas Stadionilla, ja sai heti kotiin viemisikseen pisteen pelattuaan Huuhkajien kanssa 1-1 -tasapelin. Seuraavat yhdeksän otteluaan Kosovo kuitenkin hävisi yhteismaalierolla 2-23.
Kosovon synkkä putki meni poikki marraskuussa 2017, kun se kukisti ystävyysottelussa Latvian maalein 4-3. Latvia johti Kosovon Mitrovicassa pelattua peliä jo 3-1, mutta kotijoukkue nousi tasoihin ja teki lisäajan neljännellä minuutilla riemastuttavan voittomaalin. Tuossa uskoa tuoneessa pelissä Kosovoa luotsasi väliaikaisvalmentaja Muharrem Sahiti, mutta todelliseen lentoon maa on päässyt helmikuussa 2018 luotsiksi palkatun sveitsiläisen Bernard Challandesin johdolla.
68-vuotias Challandes on valmentanut Kosovoa jo 14 ottelussa, eikä ole kokenut tappiota vielä kertaakaan. Vuonna 2018 Kosovo kohenteli lähinnä kolhittua itseluottamustaan heppoisempien vastustajien kustannuksella – ja voitti ohessa Nations Leaguen lohkonsa – mutta tämän vuoden tulokset eivät jätä kylmäksi ketään. Tanskan ja Montenegron Kosovo pakotti tasapeleihin, ja viimeksi se on voittanut sekä Bulgarian että Tshekin.
Viime MM-turnauksen semifinalisti Englanti on vastustajana toki vielä täysin toista luokkaa, mutta muun muassa Sveitsin U21-maajoukkuetta, Zürichiä ja Thunia valmentanut Challandes ei pane päätään pensaaseen, vaan saapui lehdistötilaisuuteen täynnä uhoa ja tervettä itseluottamusta.
– Se on taktista prässiä, Challandes huusi median edustajille.
– Hullussa pelissä, se on mene, palaa, mene, mene, mene, mene, mene!
– Ehkä Englanti menettää pallon ja me teemme maalin, koska vastaprässi ei ole vain puolustamista. Se on meille myös maalipaikan luomista. Minulle se on hullua prässiä, Challandes paasasi täynnä aitoa tunteen paloa.
Texas Post kertoi vielä lisää Challandesin pelottomasta asenteesta. Hän uskoo täysillä FIFA-rankingin sijalla 120 olevan Kosovon mahdollisuuksiin Englantia vastaan, ja panee liki työpaikkansa peliin.
– Jos sanon, että tulimme hakemaan täältä voittoa, monet pitävät minua teeskentelijänä. Jos sanon, ettei Englantia ole mahdollista voittaa, minun on pakko etsiä muita töitä, Challandes julisti.
– Filosofiani on, että ellemme uneksi, ei tällaista peliä tarvitse pelata. Meidän täytyy tehdä kaikki voitavamme pelissä Englantia vastaan.
– Emme olisi ikinä uskoneet, että pelaisimme neljän pelin jälkeen Englannissa lohkon ykköspaikasta. Tietysti pelistä tulee erittäin, erittäin vaikea, mutta se on nuorelle joukkueelle tilaisuus näyttää, mitä korkea taso on.
– Me olemme Kosovo ja pelaamme minun mielestäni maailman parasta joukkuetta vastaan. Meidän täytyy kuitenkin uskoa.
– Olimme Dublinin arvontatilaisuudessa. Kaikki ajattelivat heti, että Englanti voittaa lohkon ja Tshekki tulee toiseksi. Kukaan ei puhunut Kosovosta. Nyt meillä on tilaisuus taistella lohkossa loppuun asti.
Challandes lupasi, ettei Kosovo lähde Wembleylle peruuttelemaan.
– En halua komentaa joukkuettani pysymään omalla puoliskolla ja puolustamaan. Me liu’umme, hivuttaudumme vähän, käännymme ja liu’umme. Toivon, että voimme pelata ja tarjota Englannille vastuksen.
– Se on iso kysymys päässäni ja myös toiveeni. Haluan pelata jalkapalloa ja me haemme täältä voittoa. Siihen tarvitsemme palloa, ja joskus Englanti ei luovuta paloa vastustajalle lainkaan, Challandes päätti.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Manchester Cityn luottopelaaja viikoiksi sivuun tositoimista
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Arne Slot toivoo Tottenhamin Ange Postecogloulle pokaalia: ”Se tekisi jalkapallolle hyvää”
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla
- Southampton sopuun uuden valmentajan kanssa – sai edellisestä seurastaan potkut 12 pelin jälkeen
- Ange Postecoglou ei aio muuttaa Tottenhamin pelityyliä maalivahdin mokailusta huolimatta
- Tottenham pudotti Manchester Unitedin liigacupista seitsemän maalin trillerissä
- FM: Liverpool kiinnostunut Lyon-tähdestä – siirto toteutumassa jo kesken kauden?
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit
- Marcus Rashford jätettiin taas kokoonpanosta ulos – näin kommentoi Rúben Amorim
- Roy Keane kehottaa Marcus Rashfordia jättämään Manchester Unitedin
- Wolverhamptonin palkkasi uuden päävalmentajan
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- PSG:n lainapelaaja vakuutti West Hamin – pysyvä siirto viritteillä
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota