Brassihyökkääjä kertoo elämästä Chelsean lainakiertolaisena – haluaa jättää seuran pysyvästi: ”Olen kyllästynyt pelaamaan siellä täällä”
Chelsea on tullut tunnetuksi siitä, että se haalii suuria määriä nuoria lupauksia organisaatioonsa.
On ymmärrettävää, että kaikista lupaavista pelaajista ei kasva uusia hazardeja tai lampardeja, mutta Chelsea voi hyötyä heistä myös muilla tavoilla.
Lontoolaisseuralla on tapana lähettää pelaajiaan lainalle kasvamaan arvoa. Joten vaikka pelaajasta ei kehittyisi Chelsean edustusjoukkueen tasoista pelaajaa, hänet voidaan mahdollisesti myydä voitolla eteenpäin.
Osa pelaajista saattaa kuitenkin jäädä vuosiksi lainalimboon. He kulkevat joukkueesta ja maasta toiseen vuokralle, mutteivat saa mahdollisuuttaan Chelseassa tai pysyvää siirtoa muualle.
Yksi tällaisista pelaajista on brasilialainen laitahyökkääjä Lucas Piazón, joka on edustanut Chelseaa kesästä 2011 lähtien. Hän täyttää muutaman kuukauden päästä 26 vuotta, mutta hän on esiintynyt Chelsean edustusjoukkueessa vasta kolme kertaa.
Lontooseen siirtymisensä jälkeen Piazón on käynyt lainalla seitsemässä eri seurassa ja viidessä eri maassa. Tällä hetkellä hän pelaa kahden vuoden lainapestillä Portugalin pääsarjaseurassa Rio Avessa.
Ennen tuoreinta lainakomennustaan Piazón teki Chelsean kanssa kesään 2022 asti ulottuvan jatkosopimuksen, mutta hän pyrkii jättämään seuran jo sitä ennen.
– Aikani Chelseassa on jo ohi. Olen 25-vuotias, olen käynyt lainalla lukuisia kertoja. Olen ollut Chelseassa vuodesta 2011 ja olen käynyt lainalla lähes joka puolella Eurooppaa, kommentoi Piazón A Bolalle.
– Olen kyllästynyt pelaamaan siellä täällä. Tarvitsen paikan, jossa voin tuntea oloni kotoisaksi. Haluan tietää, että heinäkuussa palaan samaan paikkaan ja samaan taloon.
Piazónin mukaan hänen peliesityksensä eivät ole vaikuttaneet siihen, saako hän mahdollisuutta Lontoossa.
– Saatan pelata hyvä kauden lainalla, mutta sitten tulen takaisin ja minut lainataan uudestaan. Ei ole mitään järkeä mennä lainalle, pelata hyvin, tulla takaisin, jäädä tyhjän pantiksi ja sitten lähteä uudestaan lainalle.
– Jossain vaiheessa uraa tulee vaihe, kun siinä ei ole enää järkeä. Sanoin muuten ihan samaa kolme vuotta sitten, ja siitä ei Chelseassa tykätty.
Piazón sanoo kuitenkin, että hän ei kanna kaunaa Chelsealle.
– En voi vain syyttää Chelseaa, koska minäkin olen hyväksynyt tämän kaiken.
Chelsean verkkosivujen mukaan sillä on tällä hetkellä 27 pelaajaa lainalla muissa seuroissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Southampton haluaa uuden valmentajan nopeasti – tässä ehdokkaita
- Chelsean huippulupaukselle uusi diili – pudotettiin aiemmin joukkueesta sopimustilanteen takia