Mestarien liiga: Valioliigaryhmät tuleen eri ääripäistä – molemmilta edellytetään voittoa
Mestarien liigaa pelataan taas tiistai-iltana, ja tulessa on kaksi valioliigajoukkuetta. Manchester City ja Tottenham lähtevät kolmansiin lohkovaiheen otteluihinsa päinvastaisista asetelemista toisiinsa nähden.
Manchester City – Atalanta
Vaikka Valioliigassa eroa Liverpooliin on kertynyt, on Cityn Mestarien liiga -kausi käynnistynyt hyvin. Joukkue on kahden ottelun jälkeen ilman pistemenetyksiä, maalieron ollessa mairitteleva 5-0.
Avauskierroksella kaivettiin 3-0 -vierasvoitto Shakhtarista, ja homma jatkui kotona samoin sävelin – Dynamo Zagreb kaatui 2-0, Raheem Sterlingin ja Phil Fodenin osumilla.
Tiistain vastustaja, Serie A: n Atalanta puolestaan otti niskaansa rumat avauslukemat Zagrebissa, 4-0. Myös Shakhtar osoittautui San Sirolla liian kovaksi, loppulukemat 1. lokakuuta 1-2.
Asetelmissa ei siis pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä – Pep Guardiolan joukkojen vähimmäisodotus on voitto, ja maalejakin aiempaan peilaten saattaisi odottaa runsaasti. City on kuitenkin myös tuhlaillut tällä sektorilla; Zagrebia vastaan se piti palloa yli 80 prosenttia otteluajasta, mutta sai 20 laukauksestaan aikaan vain kaksi osumaa.
Manchesterilaisten riveistä puuttuvat varmuudella vain Aymeric Laporte, Leroy Sané ja Oleksandr Zinchenko. Atalantan puolelta poissa on Sevilla-lainamies, toppari Simon Kjær, toinen toppari José Luis Palomino, sekä hyökkääjä Duván Zapata.
Tottenham – Belgradin Punainen Tähti
Toinen englantilaisseura tiistai-illan kahinoissa on Tottenham. Monen asteisissa kriiseissä painiskeleva joukkue lähtee kotiotteluun lohkonsa jumbopaikalta. Se johti vieraspeliään Olympiakosia vastaan jo 2-0, mutta päästi kreikkalaiset lopulta tasoihin. Edellinen kotiottelu kilpailussa haluttaisiin varmasti pyyhkiä seurahistoriasta; Bayern München nöyryytti Spursia Lontoossa peräti 2-7.
Tottenham pelasi viime keväänä Mestarien liigan finaalissa, mutta noista ajoista ei tunnu paljoa olevan jäljellä. Valioliigassakin kompastellut ryhmä on jo nyt pakkovoiton edessä, mikäli mielii edes jatkoon lohkostaan.
Vaikka Punainen tähti onkin lohkon kakkosena, on senkin maaliero yhden osuman miinuksella. Spursilla vastaava luku on siis saksalalishöykytyksen jäljitä -5.
Isäntien eittämättä suurin yksittäinen puute pelaajaosastolla on kokenut maalivahti Hugo Lloris, jonka kyynärpää hajosi taannoisessa rökäletappiossa Brightonille. UEFA:n sivusto ei listaa maailmanmestaria loukkaantuneiden joukkoon, vaikka tämän oletetaan olevan sivussa koko loppuvuoden. Samainen lähde kuitenkin tietää ainakin joukkueharjoituksiin palanneen Giovani Lo Celson olevan edelleen epävarma mukanaolija, samoin kuin Christian Eriksenin – lienee siis parasta odottaa Mauricio Pochettinon ilmoitusta kokoonpanosta.
Lähtipä Spurs millä tahansa ryhmällä illan koitokseen, on sen voitettava, ensinnäkin säilyäkseen kilpailussa, sekä jo itsensä uskottavuuden vuoksi. Punainen Tähti ei ole kirjauttanut kilpailun historiassa vielä ainuttakaan vierasvoittoa. Mikäli Tottenham ei odotettuun ryhtiliikkeeseen edelleenkään kykene, on sellaiseen nyt mahdollisuus. Vieraiden riveistä on loukkantumisen vuoksi sivussa Olympiakosia vastaan osunut hyökkääjä Richmond Boakye.
Molemmat ottelut alkavat kello 22.00 Suomen aikaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Manchester Cityn luottopelaaja viikoiksi sivuun tositoimista
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Arne Slot toivoo Tottenhamin Ange Postecogloulle pokaalia: ”Se tekisi jalkapallolle hyvää”
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla
- Southampton sopuun uuden valmentajan kanssa – sai edellisestä seurastaan potkut 12 pelin jälkeen
- Ange Postecoglou ei aio muuttaa Tottenhamin pelityyliä maalivahdin mokailusta huolimatta
- Marcus Rashford jätettiin taas kokoonpanosta ulos – näin kommentoi Rúben Amorim
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit
- Tottenham pudotti Manchester Unitedin liigacupista seitsemän maalin trillerissä
- FM: Liverpool kiinnostunut Lyon-tähdestä – siirto toteutumassa jo kesken kauden?
- Roy Keane kehottaa Marcus Rashfordia jättämään Manchester Unitedin
- Wolverhamptonin palkkasi uuden päävalmentajan
- PSG:n lainapelaaja vakuutti West Hamin – pysyvä siirto viritteillä
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”