Teemu Pukille harvinainen maali – teki pelikaverinsa kanssa myös valioliigahistoriaa

Teemu Pukki katkaisi sunnuntaina kahdeksan valioliigapeliä kestäneen kuivan kautensa, kun hän onnistui maalinteossa Arsenalia vastaan (lue raportti ottelusta). Maali oli suomalaiselle erittäin harvinaislaatuinen, sillä se syntyi rangaistusalueen ulkopuolelta. Pukki oli tehnyt 31 edellistä maaliaan boksin sisältä. Viimeksi hän oli maalannut yli 16 metristä syyskuussa 2018.
It ends a run of 31 penalty box goals in a row for the GOAT #ncfc
Samassa 2-2 -lukemiin päättyneessä ottelussa Norwichilta onnistui maalinteossa myös 21-vuotias Todd Cantwell, Norwichin toiseksi paras maalintekijä. Pukki ja Cantwell ovatkin erikoistuneet nimenomaan sarjan kuuden suuren rankaisijoiksi. Kumpainenkin kaksikosta on onnistunut maalinteossa Manchester Cityä, Chelseaa ja Arsenalia vastaan.
Kyseessä on ensimmäinen kerta Valioliigan historiassa, kun saman joukkueen duo onnistuu kyseisiä kolmea seuraa vastaan maalinteossa yhden kauden aikana. Lisäksi Pukki on maalannut kertaalleen Liverpoolia vastaan.
Norwich City's Teemu Pukki and Todd Cantwell are the first pairing in @premierleague history to both score in the same game against Manchester City, Chelsea and Arsenal within a single season #ncfc
Teemu Pukki on seitsemällä maalillaan Norwichin kauden paras maalintekijä Valioliigassa. Neljän maalin Cantwell on tilastossa toisena. Kukaan muu Norwichin pelaajista ei ole vielä yli yhteen maaliin pystynyt.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Aston Villa katkaisi Newcastlen voittoputken tylyin lukemin
- West Hamin Niclas Füllkrugilta ankaraa palautetta omilleen: ”Olen hyvin vihainen”
- Newcastle hankkimassa laiturilupauksen Espanjasta
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Ange Postecogloulta huonoja uutisia Son Heung-Minista
- Aaron Ramseylle uran ensimmäinen valmennuspesti
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa