Näkökulma: Chelsea sai CAS:n siunauksen – Frank Lampardilla ei kuitenkaan ole varaa peukaloiden pyörittelylle
Chelsea sai kuulla isoja uutisia perjantaina, kun Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS vahvisti puolittaneensa seuran vuoden mittaisen siirtokiellon. Lontoolaisseura on päätöksen myötä vapaa palaamaan pelaajakaupoille, ja sinne sen on myös suunnattava.
Frank Lampard ja seuran johto tekisivät vaatimattoman ja huolestuttavan päätöksen, jos he eivät ottaisi CAS:n siunauksesta täyttä hyötyä irti. Odotuksiin nähden Chelsea on suoriutunut tällä kaudella hyvin, mutta peukaloiden pyörittelylle sillä ei ole varaa. Tottenhamin, Arsenalin ja Manchester Unitedin kyntäessä Chelsean on ollut helppo loistaa, mutta mitä sitten kun takaa-ajajat palaavatkin ruotuun?
Chelsean on vahvistettava joukkuettaan vielä paljon kilpaillakseen taas Valioliigan mestaruudesta Liverpoolin ja Manchester Cityn kanssa. Lampardin miehistö on tehnyt hyvää jälkeä tällä kaudella, ja nyt seuralle on avautunut aikainen tilaisuus rakentaa jotain sen päälle ja kasvattaa eroaan muihin myös pelaajamateriaalin saralla. Vaikka Lampard onkin tyytyväinen joukkueeseensa, sekä puolustusta että hyökkäystä täytyy yrittää parantaa.
Siirtokiellon kaatuminen ei tullut yllätyksenä Chelsealle, joka on luottanut alusta saakka valituksensa tehoamiseen. Chelsea on tehnyt jo paljon töitä tammikuun siirtoikkunan eteen, rajaten siirtokohteensa tiukasti kolmeen nimeen: Jadon Sancho, Ben Chilwell ja Wilfried Zaha.
Sancho olisi lähes täydellinen lisäys Chelsean nuoreen hyökkäysmiehistöön. Willian ja Pedro ovat kumpikin jo viimeisellä sopimusvuosillaan, minkä takia uuden laitahyökkääjän kanssa voi tulla kesällä jo kiire. Dortmundissa 19-vuotias Sancho on osoittanut olevansa yksi Euroopan lupaavimmista hyökkääjistä, ja hän sopisi täydellisesti Chelsean muottiin Callum Hudson-Odoin, 19, ja Christian Pulisicin, 21, rinnalle.
Manchester United ja Liverpool ovat kuitenkin yhtä vahvasti Sanchon kintereillä, minkä takia Chelsean on toimittava nopeasti. Jos Dortmund ei suostu myymään Sanchoa kesken kauden, Chelsean tulisi tehdä saksalaisseuran kanssa samanlainen sopimus kuin Pulisicin kanssa ja lyödä kaupat lukkoon kesäsiirtoa varten.
Chilwell, 22, olisi myös tärkeä vahvistus Chelsean alakertaan. Leicester on kuitenkin niin vakuuttavassa vireessä tällä hetkellä, ettei talvisiirto tulisi kysymykseenkään. Kesäsiirto olisi paljon todennäköisempi vaihtoehto, eikä Chelsea selviäisi silloinkaan halvalla. Pienelle vastuulle jääneen Marcos Alonson odotetaan lähtevän viimeistään kesällä, minkä takia vasemman laitapuolustajan tontille on pian hankittava toinen pelaaja Emersonin lisäksi.
Zaha, 27, olisi kolmikosta todennäköisesti helpoin. Viime kesänä norsunluurannikkolaislaituri oli jo lähellä lähtöä, mutta Crystal Palace ei päästänyt tähteään muualle. Zaha on vaikuttanut olevan valmis isoa siirtoa varten jo usean vuoden ajan, mutta palaset eivät ole koskaan loksahtaneet paikoilleen. Jos Pedro tai Olivier Giroud jättäisi seuran jo tammikuussa, Zaha voisi olla turvallinen vahvistus sinisten hyökkäykseen.
Kolmikko ei varmasti jää kohdelistalle yksin tammikuun siirtoikkunan lähestyessä, mutta jokainen yllämainittu pelaaja vahvistaisi Lampardin miehistöä. Chelsealla on The Telegraphin mukaan noin 150 miljoonan punnan siirtokassa käytettävissä tänä talvena, joten taloudellisiin seikkoihin suunnitelmat tuskin kaatuvat. Eden Hazardin ja Álvaro Moratan myynneistä jäi nimittäin runsas tukku tuohta säästöön.
Chelsean alkukausi on sujunut odotettua paremmin. Siirtokiellon kaatuminen on Lampardin avaintilaisuus osoittaa, ettei kyse ole vain pitkittyneestä kuherruskuukaudesta, tai hyvästä tuurista muiden jättiseurojen alisuorittaessa viikosta toiseen.
Chelsean on tehtävä kaikkensa pelaajahankintojen eteen jo tammikuun siirtoikkunassa, keskittymällä kuitenkin sataprosenttisesti laatuun, ei määrään.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Marcus Rashford jätettiin taas kokoonpanosta ulos – näin kommentoi Rúben Amorim
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Arne Slot toivoo Tottenhamin Ange Postecogloulle pokaalia: ”Se tekisi jalkapallolle hyvää”
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit