Manchester United murskavoittoon tyhjien katsomoiden edessä – Jamesin pitkä kuiva kausi päättyi

Mainioon vireeseen päässyt Manchester United kukisti LASK Linzin 5–0 Eurooppa-liigan neljännesvälierien avauskohtaamisessa Itävallassa.
Maalintekijät olivat Odion Ighalo, Daniel James, Juan Mata, Mason Greenwood ja Andreas Pereira.
Lainapelaaja Ighalo viimeisteli jo neljännen maalinsa Unitedin paidassa. Mies on ollut nyt kolme kertaa avauskokoonpanossa ja heiluttanut verkkoa joka kerta.
James puolestaan päätti 2 527 minuuttia kestäneen maalittoman putkensa. Edellisen osumansa hän oli tehnyt elokuussa Southamptonia vastaan.
Torstai-illan kamppailu pelattiin tyhjille katsomoille koronatilanteen takia.
Matalle avautui erinomainen paikka vajaan 20 minuutin kohdalla Luke Shaw’n keskityksen jälkeen, mutta laukaus kimposi puolustajan kautta ohi maalin.
Pian James pääsi ampumaan kohti isäntien maalia. Alexander Schlager onnistui kuitenkin torjumaan matalan kudin.
Ighalo sai 28. minuutilla syötön Bruno Fernandesilta, otti pallon taitavasti muutamalla kosketuksella ilmasta haltuunsa ja tykitti upean vasemman jalan laukauksen ylänurkkaan.
Harry Maguiren pusku suuntautui ensimmäisen puoliajan lopussa ohi maalin. Sitä ennen LASK oli hyökännyt kertaalleen vaarallisesti.
Vapaaksi jääneen Matan ohjaus lensi maalin yli toisen jakson alkuminuuteilla, mutta James ei omaa tilannettaan hukannut vajaan tunnin kohdalla. Mies ohitti yhden vastustajan, hakeutui vetopaikkaan ja pyssytti pallon varmasti alanurkkaan.
Ighalo oli vain minuutteja myöhemmin huippupaikassa näppärän hyökkäyksen päätteeksi, ja matala sijoitus osui tolppaan.
Reilut 20 minuuttia ennen loppua LASK:n Peter Michorfille vapautui yhdellä harhautuksella yllättävän hyvä tilanne, mutta Unitedin onneksi kuti ei osunut maalipuiden väliin.
Paikkoja hukannut Mata pääsi kuin pääsikin lopussa maalitilastoon. Hän teki oivan juoksun pystyyn ja onnistui Fredin maukkaasta esityöstä.
Täysosuma ei kuitenkaan jäänyt pelin viimeiseksi, sillä United rokotti heikosti puolustanutta kotijoukkuetta kaksi kertaa lisäajalla. Ensin Greenwood ohitti maalivahdin etunurkasta, ja heti perään toisen vaihtomiehen Pereiran kaukoveto upposi luvattoman helposti sisään.
Kaiken kaikkiaan Sergio Romero selviytyi helpolla Unitedin tolppien välissä.
Eurooppa-liigan neljännesvälierä, 1. osa
LASK – Manchester United 0–5 (0–1)
0–1 Odion Ighalo (28 min)
0–2 Daniel James (58 min)
0–3 Juan Mata (82 min)
0–4 Mason Greenwood (90+1 min)
0–5 Andreas Pereira (90+3 min)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Man Cityn Nathan Aké loukkaantui – jalka operoitu
- Arsenalin kiikarissa uusi urheilutoimenjohtaja
- Fulham-pelaaja sai rasistisia viestejä Man United -voiton jälkeen – ”Vastaavia tekoja ei voi hyväksyä”
- Wayne Rooney toivoisi ex-hyökkääjälle uutta mahdollisuutta Manchester Unitedissa – ”Haluaisin vielä nähdä hänet”
- Ulosajetun Newcastle-tähden cup-finaali jäämässä välistä – näin kommentoi Eddie Howe
- Pep Guardiola latoi kritiikkiä FA Cupin pallosta – ”Montako laukausta meni yli?”
- Pep Guardiola antoi positiivisen päivityksen Rodrin tilanteesta
- Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin kommenteista: ”Mielestäni on hieman naiivia puhua siitä”
- FA Cupin puolivälieräparit arvottu
- Bernd Leno torjui kaksi pilkkua – Fulham pudotti Manchester Unitedin FA Cupista
- FA Cupin puolivälieräparit arvottu
- Wayne Rooney kertoi mielipiteensä Rúben Amorimin kommenteista: ”Mielestäni on hieman naiivia puhua siitä”
- Ulosajetun Newcastle-tähden cup-finaali jäämässä välistä – näin kommentoi Eddie Howe
- Wayne Rooney toivoisi ex-hyökkääjälle uutta mahdollisuutta Manchester Unitedissa – ”Haluaisin vielä nähdä hänet”
- Pep Guardiola latoi kritiikkiä FA Cupin pallosta – ”Montako laukausta meni yli?”
- Bernd Leno torjui kaksi pilkkua – Fulham pudotti Manchester Unitedin FA Cupista
- Matheus Cunha sai punaisen kortin väkivaltaisesta teosta – pillastunut tähtihyökkääjä raahattiin kentältä
- Pep Guardiola antoi positiivisen päivityksen Rodrin tilanteesta
- Fulham-pelaaja sai rasistisia viestejä Man United -voiton jälkeen – ”Vastaavia tekoja ei voi hyväksyä”
- Rúben Amorim otti kantaa Man Unitedissa tapahtuvaan myllerrykseen – ”Me teemme tätä menestyäksemme”