Siirtoikkunasta on tulossa erikoinen.

Moni seura joutuu kiristämään vyötään koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten tappioiden vuoksi. Sitten on toisaalta niitä seuroja, jotka voivat hyötyä tilanteesta. Entinen Tottenhamin ja Liverpoolin urheilutoimenjohtaja Damien Comolli sanoi Sky Sportsille keskustelleensa erään agentin kanssa siirtomarkkinoista. Keskustelun mukaan vain kolmella valioliigaseuralla on varaa käyttää rahaa pelaajiin tänä kesänä.

Comolli ei jutussa maininnut kolme seuraa nimeltä, mutta aiempiin lehtitietoihin nojaten yksi niistä voisi olla Manchester United. Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær sanoi hiljattain hyvin suoraan, että United kykenee edelleen saavuttamaan tavoitteensa siirtomarkkinoilla.

– Kuka tietää, miten markkinat reagoivat tähän? Minkä seuran pitää myydä pelaajiaan? Saattaa jopa syntyä tilanne, jota voidaan hyödyntää. Minä tiedän, että me, Manchester United, olemme taloudellisesti yksi isoimmista seuroista, Solskjær sanoi Sky Sportsille.

– Olen varma, että olemme kykeneväisiä tekemään haluamamme kaupat, kun kaikki palaa normaaliksi.

Valioliigalegenda Alan Shearer uskoo Solskjærin tavoin, että Unitedille avautuu nyt hyvä tilaisuus – ja se tilaisuus seuran on myös käytettävä hyväkseen.

– Suurin osa seuroista yrittää selviytyä, mutta Manchester United on toisessa veneessä. Heillä on taloudellisen muskelinsa ansiosta hyvä mahdollisuus hyötyä tulevista siirtoikkunoista, kun jalkapalloa taas joskus pelataan, Shearer sanoi The Sunille.

[readmore from=Siirtouutiset]

Shearerin mukaan United kaipaa useita nimekkäitä vahvistuksia ja nimeää suoraan kolme tavoitehankintaa.

– Jotta he pääsisivät edes lähelle omia tavoitteitaan, heidän on tehtävä kolme – ehkä jopa neljä – isoa hankintaa.

– Ymmärrän puheet Jadon Sanchosta, ymmärrän puheet Harry Kanesta ja ymmärrän todella hyvin puheet Jack Grealishista. Nuo kolme ovat juuri sellaisia pelaajia, joita Man United tarvitsee päästäkseen takaisin huipulle.