Näkökulma: Minkä takia Jorginho on joutunut Frank Lampardin koirankoppiin?

Sanon suoraan heti kättelyssä, että tämä tulee olemaan yksi haastavampia näkökulmia, mitä olen koskaan kirjoittanut. Syy on myös selkeä. Oma arvio Jorginhosta eroaa merkittävästi useiden muiden arviosta. Se ei tarkoita ettenkö käärisi hihoja ylös ja koittaisi vastata mahdollisimman objektiivisesti kysymykseen; miksi Jorginho on joutunut Frank Lampardin koirankoppiin? Toinen kysymys, mikä askarruttaa omaa mieltä on, onko sieltä ulospääsyä? Aloitetaan.

Mourinhosta Lampardiin – lyhyt historian oppitunti

Jotta kysymyksiin voi vastata kunnolla on ensin tutkittava Chelsean tekemistä 2010-luvulla. Miten joukkueet ovat muuttuneet ja mitä puolustavilta keskikentiltä on vaadittu? Vastaukset tulevaisuuteen löytyvät usein historiasta.

Pelinrakentelu

José Mourinho ei painottanut pelinrakentelua alhaalta, linjoja murtavia syöttöjä tai palloa kuskaavia toppareita. Se oli myös osittain aikakauden henki. Mourinho ohjeisti yhtä keskikenttää tippumaan syvälle hakemaan palloa, välttäen turhia riskejä.

Tämä asetti paineita Nemanja Matićille sekä Cesc Fàbregasille löytää pelaaja linjojen välistä. Jos vastustajat paineistivat kaksikkoa avaisivat he tilaa linjojen välissä muille, jos vastustajat eivät antaneet painetta, antoi se liikaa tilaa sarjan parhaille eteenpäin syöttäville keskikentille.

Periaatteet olivat selkeät. Laitapakit liikkuvat eteenpäin, toinen keskikenttä tippuu hakemaan palloa, laitahyökkääjä tarjoutuu sisälle kenttää ja tarkoituksena oli saada pallo nopeasti vapaalle miehelle ja sitä kautta saada pallo Eden Hazardin jalkoihin. Pelaajarotaatiot kolmioissa ja Fabregasin sekä Oscarin paikanvaihdot olivat avainasemassa.

Antonio Conten kolmen topparin linja oli taas vaikeasti prässättävissä, mikä johti vapaaseen mieheen automatioissa:

1. Topparilta wingbackille ja sitä kautta toiselle keskikentistä
2. Topparilta keskikentälle ja sitä kautta wingbackille
3. Kolmannen miehen juoksut ja pallo kohti kärkeä
4. David Luizin puolenvaihdot wingbackeille keskimmäisen topparin roolista

Automatioiden laaja variaatio, loistava taso niiden tarkkuudessa sekä toteutuksessa tekivät niiden merkkaamisesta hyvin haastavan. Conten suosima 3-4-3-muoto täyttää koko kentän leveyssuunnassa. Se teki systeemistä usein painajaisen vastustajan laitahyökkääjille, jotka tuntuivat aina olevan kahden tai kolmen pelaajan merkkaamisen välillä eivätkä osanneet ratkoa tilanteita.

Systeemissä oli melko restriktoitua pallon kuskaamista ja se jäi käytännössä César Azpilicuetan sekä N’Golo Kantén hartioille. Conte kuitenkin vapautti hyökkääjät viimeisellä kolmanneksella kahleista ja he pystyivät joko:

1. Seuraamaan automatioita, jotka keskittyivät kolmannen miehen juoksuihin Diego Costan ympärille
2. Valita oman vaihtoehdon

Maurizio Sarri nojasi niin ikään vahvasti automatioihin, aivan kuten Conte, mutta fokus oli huomattavasti vahvemmin pallonhallinnassa. Conte oli enemmän autoritäärinen ja pragmaattinen lähestymistavassaan, ja siinä miten hän hioi automatiat kuntoon. Tämä sisälsi suoran vaihtoehdon “isolle miehelle” kärjessä, joten joukkueella oli käytännössä aina vaihtoehtoja.

Sarrilla oli vähemmän automatioita pelata palloa ulos alakerrasta ja hän ohjeisti joukkuetta säilyttämään pelivälineen kunnes hänen haluamansa vaihtoehto oli tarjolla. Topparit levittivät ja laitapakit painoivat eteenpäin, mikä tarkoitti, että Jorginhon olisi pitänyt olla vapaa mies vastustajan ensimmäisen prässilinjan/hyökkääjien takana.

Jos hyökkääjät (4-4-2-muodossa) pelasivat kapealla merkatakseen Jorginhon ulos, joutuivat topparit kuskaamaan pallon ylöspäin laitapakeille, jotka pelasivat pallon keskikentälle, usein Jorginhon kautta taas.

Sarri oli jäykin tai eniten periksiantamaton Chelsean valmentajista viimeisellä kolmanneksella, rajoittaen päätöksentekoa ja hän oletti, että hyökkääjät noudattavat sokeasti hänen pelikirjaansa. Nämä liikkeet olivat variaatioita kolmannen miehen juoksuista, mitkä toimivat kuin junan vessa Napolissa, mutta Hazard sekä Willian eivät juosseet ilman palloa puolustajien ohi.

Sarrin prosessi

Paljon pallonhallintaa ei tarkoita automaattisesti kontrollia ottelusta aivan kuten Sarri sekä Louis van Gaal ovat todenneet Valioliigassa. Tämä johtui usein siitä, että joukkueet eivät kyenneet muuttamaan rytmiä kesken pelin, pelaajamateriaalissa oli heidän makuunsa puutteita tai peli ei tapahtunut toivotuilla alueilla.

Chelsean tapauksessa vastustajat pakottivat yleensä joukkueen leveälle tukkimalla keskustan ja tukkivat kaikki muut ratkaisut paitsi joukkueen vähiten luovalle pelaajalle, César Azpilicuetalle.

Tämän takia on yllätyksetöntä osoittaa, että vaikka joukkueella oli 59.9% pallosta ottelua kohden, tapahtui ainoastaan 27% hallinnan kokonaismäärästä keskikaistalla ja 73% leveällä. Tämä on alin osuus keskikaistalla tapahtuvasta hallinnasta, mitä Chelsealla on ollut sitten 2010-11 -kauden, vaikka joukkueen pallonhallinta nousi +5% edellisestä kaudesta.

Automatiat

Automatisoitu jalkapallo tehostaa joukkueen koordinointia pelata harjoiteltuja liikkeitä. Kun struktuuria on mahdotonta pilkkoa atomeiksi lyhyellä aikavälillä ja harjoitella sitä vastaan otteluun johtavan viikon aikana – kuten Antonio Conten 3-4-3-muotoa vastaan – on lopputulos yleensä painajaismainen ja “match-upit” ovat itsemurhia.

Mies-miestä-vastaan lähestyminen on yleensä valmentajien suosima liike, kun heillä ei ole ideoita tiettyä systeemiä vastaan.

Automatioiden ongelma ilmenee kuitenkin varsinkin harjoituksissa. Loputtomia sessioita, paljon automatisoituja toistoja, varjopuolustamista, missä lopulta on varaa todella vähälle päätöksenteolle.

Tämä erottaa Pep Guardiolan, Thomas Tuchelin ja Julian Nagelsmannin esimerkiksi Maurizio Sarrista. Kolme edellämainittua kannustavat pelaajia ratkomaan tilanteita itse ja luovat harjoituksissa olosuhteita, missä pelaajien pitää itse löytää ratkaisuja.

Jorginhon kysmys

Sarrin alaisuudessa Chelsean keskikentän kolmikko ei vaihtanut paikkoja, vastustajan onneksi. Pohjapelaaja oli aina sama. Tämä tarkoitti, että Jorginho vetäytyi aina sille puolelle, missä pallo oli. Onneksi paljon on muuttunut Frank Lampardin alaisuudessa. Mutta. Kuinka paljon on lopulta muuttunut?

Jorginhon epäonneksi olemme todistaneet kahden näkökulman riitaisan kohtaamisen. Osa haluaa hänen roolilleen enemmän tunnustusta ja osa on todennut, että hänen suorituksensa eivät ole olleet mitään erityistä.

Tämä korostettu painotus yhdelle pelaajalle ja hänen roolilleen toimii käytännössä päinvastaisena argumenttina sille, miten Chelseasta tuli dominoiva voima.

Chelsea on pelannut enimmäkseen hyvin onnistuneesti 4-3-3-muodolla sitten vuosituhannen vaihdon. Pohjapelaajan on tarkoitus löytää kulmia ja ruokkia enemmän suoraviivaisia kaseja. Muutos minkä olemme nähneet myös Frank Lampardin Chelsealta koronatauon jälkeen.

Claude Makélélé oli aikoinaan hyvä siivoamaan puolustuslinjan edessä ja löytämään nopean syötön voitettuaan pallon takaisin. Muistuttaa paljon Kantéa, eikö vain?

Myöhemmin John Obi-Mikel toteutti hieman vastaavaa roolia usean valmentajan alaisuudessa. Tämä pätee myös kaikkien rakastamalla Carlo Ancelottin aikakaudella, missä Frank Lampard ja Michael Ballack saivat vapaat kädet hänen edessään ja päätyivät usein vastustajan boksiin asti.

Mikel oli erinomainen paineen alla ja hänen prässinsietokykynsä oli loistava. Asia, mitä monet eivät muista. Usein ainoa tapa saada pallo häneltä oli rikkoa. Mikel ei ollut tekstikirjoista tuttu “regista” mutta hän sai homman toimimaan ja tarjosi suojaa sekä yllättävän laajan syöttövalikoiman.

Jorginhon reaktio

Suurin osa negatiivisesta myrskystä Jorginhon ympärillä johtuu siitä, että hän on maailman kolmanneksi kallein keskikentän pohja Rodrin sekä Frenkie de Jongin jälkeen. Molemmat tarjoavat objektiivisesti katsottuna paljon enemmän kuin hän ja osaavat kaiken lisäksi puolustaa sekä ovat selkeästi enemmän atleettisia.

Sarri halusi Jorginhon hinnalla millä hyvänsä, mutta voi esittää kysymyksen siitä kuinka järkevää se oli ottaen huomioon, että N’Golo Kanté, joka oli voittanut mestaruuden Conten alaisuudessa sekä Leicesterissä pelasi jo entuudestaan joukkueessa.

Jorginho on varsin hyvä pelaaja, jolla on kiistämätön halu onnistua. Mutta. Jos otamme kaikki aspektit hänen pelistään isolaatioon, niin alamme pääsemään vastauksen lähteelle.

Hänen syöttövalikoimansa on kattava, mutta variaatiota puuttu. Syötön paino ja tekniikka eivät ole erinomaisia, mutta Jorginho edistää kuitenkin peliä hyvin. Tässä on siis verrattava aikaisempiin pelaajiin, kuten Lampardiin, Fabregasiin ja Maticiin. Ongelmana on myös, että hän on lähestulkoon yksijalkainen, mikä tekee hänestä ennalta arvattavan, erityisesti paineen alla.

Monet tuntuvat myös uskovan usean kosketuksen tarkoittavan kontrollia ottelusta, mikä on varsin harhaanjohtavaa. Siihen on syynsä minkä takia Lampardin Chelsea on suoriutunut huippujoukkueita vastaan hyvin ilman Jorginhoa, mutta hänestä on toki selkeästi apua syvällä makaavia joukkueita vastaan. Otteluita kontrolloidaan myös ilman palloa.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen

Hudl Statsbomb

@Statsbomb

Deep Progressions across the Big 5 Leagues 2018-19...

280

13

1:58 PM · Jan 9, 2019

Hudl Statsbomb

@Statsbomb

Deep Progressions across the Big 5 Leagues 2018-19...

280

13

1:58 PM · Jan 9, 2019

“Puolustava” keskikenttä

Puolustussuuntaan on syytä tarkastella Mateo Kovačićin ja N’Golo Kantén aktiivisuutta vastustajan keskikentän häirinnän osalta. Tämä antaa Jorginholle huomattavasti helpomman tehtävän. Hänen puolustusnumeronsa voivat näyttää hyvältä paperilla, mutta kontekstilla on aina väliä. Pallon takaisin saaminen on kollektiivinen prosessi ja Jorginhon numerot ovat kokeneet tuntuvan inflaation sen takia, että pelaajat suojaavat häntä hyvin, hänen yläpuolellaan.

Olemme nähneet lukuisia esimerkkejä, missä Jorginho putsataan kaksinkamppailussa 6-0, tai missä hän ei onnistu suojaamaan puolustuslinjaa, koska hän juoksee ympäri kenttää kuin päätön kana. Varsinkin negatiiviset suunnanmuutokset ovat iso ongelma Jorginhon pelissä, ja tämä lienee myös syy sille minkä takia Lampard on viime aikoina suosinut Kantéa isoissa otteluissa pohjalla.

Puolustusnumerot viittaavat siihen, että Jorginho pelaisi yhtä hyvin kuin Fernandinho Cityn mestaruus-kausien aikana, mutta kuten Statsbomb kirjoitti. Vain yhteen näistä pelaajista voidaan luottaa ratkomaan tilanteita puolustussuuntaan, ja se ei varmasti ole Jorginho. Jorginho ei ole hyvä puolustamaan, mutta hän ei myöskään ole aivan avuton. Hän katkoo kelpo määrän palloja.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen

Tähän kylkeen, kun lisätään kuitenkin pelaajien merkkaaminen ja seuraaminen boksin ympäristössä niin on helppoa nähdä, miksi Kanté on ollut suosiossa.

Kuten mainittu tuo Jorginho selkeästi arvoa syöttötyöskentelyyn vaikka hän ei ole maailman eliittiä siinä, mutta kaikkein lämpimimmät muistot lienevät Serie A:n ajoilta.

On syytä kuitenkin huomioida, että Serie A:ssa on huomattavasti helpompaa löytää syöttökulmia eteenpäin ja päästää irti juoksijoita koska intervallien löytäminen on selkeästi helpompaa aluepuolustamisessa kuin vaikkapa Valioliigan enemmän miesorientoituneessa puolustamisessa, edellämainituista syistä. Pientä muutosta tapahtuu kuitenkin Italiassa, kuten Hellas Veronan riveissä. He pelaavat mies-miestä-vastaan.

Miltä Jorginhon tulevaisuus näyttää?

Lampard on suosinut enimmäkseen 4-2-3-1-muotoa tällä kaudella, mutta viime aikoina on muoto vaihtunut Chelsean perinteiseksi 4-3-3-muodoksi, missä Mason Mountilla ja/tai Ross Barkleylla on suhteellisen paljon vapauksia ja muoto elää jonkun verran ottelun sisällä.

Mielenkiintoinen kommentti on, kun Sarri sanoi; “Jorginho ei kykene pelaamaan kahden keskikentässä”. Tällä kaudella hän on kuitenkin osoittanut väitteen vääräksi.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen

Hudl Statsbomb

@Statsbomb

Jorginho of Chelsea. Radar comparison of 2018-19 vs 19-20 and then passing sonars for each season.

83

4

5:41 PM · Dec 5, 2019

Jorginho on mielestäni lisännyt hieman kerroksia pelaamiseensa tällä kaudella kahden keskikentän ansiosta. En voi kuitenkaan olla vertaamatta Frenkie de Jongiin tai jopa Rodriin, joka pelasi kahden keskikentässä Atlético Madridissa. Tuntuu siltä, että palaan yhteen kysymykseen jatkuvasti. Mitä Jorginho tarjoaa, mitä muut eivät?

Rodrin tapauksessa ymmärrän siirtohinnan. Hän on isokokoinen ja osaa merkata hyvin. Kaiken lisäksi hän on erinomainen syöttelijä ja osaa kuljettaa palloa eteenpäin tarvittaessa. Valioliigassa on elintärkeää, että puolustava keskikenttä pitää pakan tiiviinä ja seuraa tarpeen vaatiessa boksin sisälle miestä. Tämä lienee myös syy, miksi Pep päätyi Rodriin.

Frenkien tapauksessa puhutaan superatleetista, joka osaa kuljettaa ja vie karkin pois myös helposti negatiivisissa suunnanmuutoksissa. Chelsealla on hieman samantapainen voimavara omissa Mateo Kovačićin muodossa, mutta Kovačić ei ole vielä yhtä tarkkaavainen puolustussuuntaan.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen

Hudl Statsbomb

@Statsbomb

Mateo Kovacic, Chelsea 2019-20.

*audible gasp*

He is what we thought he was as a young player. A tremendous talent and zone mover.

1,353

22

4:04 PM · Dec 13, 2019

En usko, että Jorginho joutuu pysyvästi koirankoppiin enkä myöskään usko, että kukaan maksaa hänestä lähellekään samaa hintaa minkä Chelsea pulitti aikoinaan. Jorginho on edelleen todella hyödyllinen pelaaja syvältä makaavia joukkueita vastaan, missä Chelsea kykenee pitämään pelin virtauksen itsellään.

Jorginho on kuitenkin iso haitta loistavia joukkueita vastaan tai joukkueita vastaan, jotka kääntävät peliä nopeasti ja tehokkaasti. Ei tarvitse tehdä muuta kuin katsoa Chelsean 0-2 –kotitappiota Southamptonia vastaan tältä kaudelta. Jorginho jätti puolustuslinjan edustan alastomaksi molemmissa maaleissa ja varsinkin toisessa maalissa seikkaili hän jälleen aivan turhaan puolessa kentässä eikä onnistunut palaamaan ajoissa peittämään omaa aluettaan.

Jorginhosta on ehdottomasti hyötyä tietyissä olosuhteissa. Maailman kolmanneksi kalleimmalta keskikentän pohjalta pitäisi kuitenkin saada selkeästi enemmän. Jos Jorginho avaa puolet Chelsean otteluista tulevalla kaudella, olen todella yllättynyt. Kanté ja Kovacic tarjoavat selkeästi enemmän kuin Jorginho ja tämä lienee myös syy sille, minkä takia Lampard on suosinut Kantéa pohjana viime aikojen isoissa otteluissa. Joskus asioita on toistettava useaan otteeseen.

Tämä on myös syy sille, minkä takia Chelsea on päästänyt ainoastaan kaksi maalia viimeiseen viiteen otteluun ja voittanut jokaisen niistä. Kaikki ilman Jorginhoa. Vastassa on ollut Everton, Man City, Liverpool, Leicester sekä Aston Villa.

Lampard on vaikean valinnan edessä. Pitäisi suojella ennätyshankintaa, mutta joukkue on selkeästi enemmän kompakti ilman Jorginhoa. On kuitenkin täysin mahdollista, että näemme Jorginhon West Hamia vastaan, mutta aika näyttää kuuluuko hän tulevaisuudessa Lampardin suunnitelmiin, vai viekö nuori Billy Gilmour hänen paikkansa joukkueessa?

Varmaa on kuitenkin se, että Kanté ja Kovacic tarjoavat paljon enemmän. Varmaa on myös se, että useat joukkueet nuolevat edelleen huuliaan, jos Jorginho on avauksessa heitä vastaan.