Näkökulma: Man City nousi likavedestä kuivin jaloin – tästä koko jupakassa oli lopulta kyse
Manchester City sai maanantaina kuulla loistavia uutisia. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kertoi, että se on kumonnut Cityn kahden vuoden europelikiellon, jonka Euroopan jalkapalloliitto UEFA langetti sille alkuvuodesta.
Toukokuussa 2014 City sai UEFA:lta noin 55 miljoonan euron sakon sen taloudellisen reilun pelin (Financial Fair Play) sääntöjen rikkomisesta. Lisäksi City sai kaudeksi 2014-15 nimetä Mestarien liigan joukkueeseensa vain 21 pelaajaa.
Marraskuussa 2018 saksalaislehti Der Spiegel julkaisi Football Leaksin tietojen pohjalta sarjan artikkeleita, joiden mukaan City on yrittänyt kiertää FFP-säännöstöä. City on toistuvasti sanonut, että artikkeleilla yritettiin selvästi loata seuran maine.
Viime vuoden maaliskuussa UEFA ilmoitti, että se on käynnistänyt mediassa esiintyneiden tuoreiden väitösten myötä virallisen tutkinnan Cityn mahdollisista sääntörikkomuksista.
City kiisti syytökset välittömästi ja sanoi, että se ottaa tutkinnan mielellään vastaan, jotta ”laittomasta hakkeroinnista ja asiayhteydestä irrotetuista sähköpostiviesteistä” johtanut spekulaatio saadaan päätökseen. Seuraavana päivänä myös Valioliiga ilmoitti, että se tutkii Cityn mahdollisia rikkomuksia. Valioliigan tutkinta on yhä käynnissä, mutta siitä tiedetään todella vähän.
Tämän vuoden helmikuussa UEFA ilmoitti, että se sulkee Cityn seurajoukkuekilpailuistaan seuraavan kahden kauden ajaksi ja antaa manchesterilaisille 30 miljoonan euron sakon. UEFA:n mukaan City oli liioitellut sponsoritulojaan vuosina 2012-2016 ja kieltäytynyt yhteistyöstä tutkivan tahon kanssa. City ilmoitti välittömästi, että se valittaa rangaistuksesta CAS:lle.
CAS kuunteli Cityn valituksen viime kuussa kolmepäiväisessä kuulemisessa. Tämän viikon maanantaina CAS kertoi, että se on kumonnut Cityn europelikiellon ja laskenut sakon suuruudeksi kymmenen miljoonaa euroa.
CAS:n mukaan City ei ollut naamioinut tulojaan sponsoreilta saaduiksi rahoiksi, mutta CAS katsoi manchesterilaisten syyllistyneen haluttomuuteen tehdä yhteistyötä UEFA:n kanssa tutkinnassa. CAS katsoi, että nykyisten todisteiden valossa kahden vuoden panna europeleihin olisi ollut sopimaton rangaistus.
CAS sanoi, että valtaosa UEFA:n ilmoittamista Cityn väitetyistä sääntörikkomuksista oli vailla riittävää näyttöä. Osa väitetyistä rikkomuksista oli myös jo vanhentunut.
CAS kertoo tiedotteessaan, että se julkaisee tarkat tiedot päätöksensä taustalla verkkosivuillaan muutaman päivän sisällä.
Manchester Cityssä juhlitaan tällä hetkellä
Maanantaina julkaistu päätös on valtava voitto Manchester Citylle monellakin tavalla.
Seuran kannalta huonoimmassa tapauksessa UEFA:n asettama rangaistus olisi jäänyt kokonaisuudessaan voimaan. Hieman paremmassa tapauksessa CAS olisi saattanut esimerkiksi puolittaa Cityn pannan. CAS:n päätös kumosi UEFA:n rangaistuksen lähes kokonaan.
Kaikki ymmärtävät, että 10 miljoonan euron sakko ei juuri taloudellisesti hetkauta seuraa, joka käytti viime kesänä yli 160 miljoonaa uusiin pelaajiin. City käytti edellisen vuosikymmenen aikana enemmän rahaa pelaajahankintoihin kuin yksikään muu seura maailmassa.
Kahden vuoden tauko europeleistä olisi tiennyt jo isompaa lovea Cityn lompakkoon. Pelkästä Mestarien liigan lohkovaiheeseen osallistumisesta UEFA maksoi tällä kaudella seuroille 15,25 miljoonaa euroa.
Tämän kauden Mestarien liigassa City taistelee pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon voitettuaan Real Madridin neljännesvälierien ensimmäisessä osassa 2-1. City pelaa Mestarien liigassa myös ensi kaudella, sillä se on jo varmistanut Valioliigan toisen sijan.
Manchesterilaiset saivat nuhteluja siitä, että he eivät tehneet tutkinnassa yhteistyötä UEFA:n kanssa. Cityn toiminta herättää kysymyksiä, mutta sen maine säästyi toistaiseksi suuremmilta tahroilta.
Kahden vuoden sulkeminen europeleistä olisi ollut valtava kolaus myös Cityn urheilulliselle projektille. Moni pelaaja olisi varmasti näppäillyt agenttinsa numeron valmiiksi jo vuoden pannan takia.
Manageri Pep Guardiolan ja Cityn sopimus päättyy ensi kauden jälkeen. Tähtipelaaja Kevin de Bruyne myönsi aiemmin, että hän joutuisi mahdollisesti harkitsemaan vaihtoehtojaan, jos City suljetaan Euroopasta.
Guardiola on viimeksi voittanut Mestarien liigan kaudella 2010-11, de Bruyne ei ikinä. Heidän ja Cityn yhteiselo olisi luultavimmin päättynyt hyvinkin pian, jos UEFA:n rangaistus olisi pysynyt voimassa. Samaa voinee sanoa myös monesta muusta Cityn avainpelaajasta.
On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea CAS:n lopullisen päätöksen taustalla oli, ja mitä kaikkea tämä tarkoittaa UEFA:n kannalta.
Financial Fair Play oli jo valmiiksi parjattu systeemi, vaikka sillä on saatu aikaiseksi myös paljon hyvää.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Chelsean huippulupaukselle uusi diili – pudotettiin aiemmin joukkueesta sopimustilanteen takia
- Man Cityn tähtipelaaja ei stressaa ikääntymistä: ”Voin yhä vaikuttaa peleihin”
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui
- Arne Slotilta paljastus Liverpool-tähden kunnosta ennen cup-puolivälierää
- Man United -taiturin unelmasuoritus palkittiin FIFA:n gaalassa
- Mikel Arteta näkee Arsenalin huippulupauksessa tulevaisuuden keskushyökkääjän
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Raheem Sterling tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan – jäänyt Arsenalissa vähälle vastuulle
- Valioliigan tähtihyökkääjä sai syytteen FA:lta
- Southampton haluaa uuden valmentajan nopeasti – tässä ehdokkaita
- Tottenhamin valitus hylättiin – pitkä pelikielto jatkuu
- Chelsean jättihankinta antoi positiivisen dopingnäytteen – kiistää tahallisuuden