Wilfried Zaha kommentoi rasismikohuaan: ”Asioiden on muututtava”
Crystal Palacen Wilfried Zaha kertoi eilen joutuneensa rasistisen herjauksen kohteeksi. Zaha julkaisi Twitterissä kuvia kuvottavista viesteistä, joita oli saanut sosiaalisessa mediassa. Viestien takana oli 12-vuotias poika, joka otettiin poliisin toimesta huostaan.
Zaha on kiitellyt poliisia nopeasta toiminnasta sekä faneja saamastaan tuesta. Hän toivoo tapauksen toimivan varoittavana esimerkkinä.
– Ihmisten on ymmärrettävä, että iästäsi huolimatta käytökselläsi ja sanoillasi on seurauksensa, etkä voi piiloutua sosiaalisen median taakse. On tärkeää, että some-yhtiöt toimivat kuten eilen (sunnuntaina) ja etsivät nämä henkilöt ja poistavat heidät, Zaha kirjoittaa Twitterissä.
Zaha kirjoittaa myös, ettei kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun hän on saanut samankaltaisia viestejä, ja että jalkapalloilijat vastaanottavat samanlaisia viestejä päivittäin.
Maanantaina Sheffield United ilmoitti, että myös heidän hyökkääjänsä David McGoldrick on joutunut vastaavanlaisen hyökkäyksen kohteeksi.
– Se ei riitä, että pitää näitä viestejä iljettävänä, ja jatkaa eteenpäin. Se ei riitä, että sanoo #noracism. Tarvitsemme toimia, tarvitsemme koulutusta. Asioiden on muututtava, Zaha jatkaa.
Valioliiga on tuominnut Zahan saamat viestit ja ilmoittanut tukevansa Palace-hyökkääjää. Kesän valioliigaotteluissa pelaajat ovat polvistuneet ennen aloituspotkua osoittaakseen tukensa Black lives matter -kampanjalle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aston Villan hyökkääjälahjakkuus siirtymässä jättisummalla Saudi-Arabiaan – Arsenalin tarjous toisesta tähdestä hylättiin
- Manchester City nousi kuilun partaalta Mestarien liigan pudotuspeleihin – Liverpool voitti liigavaiheen
- Marcus Rashfordia tarjottiin Fenerbahçelle – seurapomo kertoi miksei lainasiirto toteudu
- Arne Slot yllättyi Virgil van Dijkin taidoista: ”Ensimmäisestä päivästä lähtien ajattelin, että…”
- Darwin Núñez herätti kiinnostusta Saudi-Arabiassa – Liverpool ei suostunut myymään
- Laitapuolustaja jättää Arsenalin viimeistään kesällä: ”Jos saamme sen toteutettua aiemmin…”
- Aston Villa haluaa hankkia João Félixin – pelaaja valmis siirtymään Unai Emeryn alaisuuteen
- Athletic: Brighton valmis myymään Evan Fergusonin
- Real Betis haluaa toisenkin Manchester Unitedin pelaajan
- Times: Manchester United palkkaa menestyneen yleisurheiluvalmentajan – lyhytaikaisessa värväyksessä selkeä tavoite
- Manchester City nousi kuilun partaalta Mestarien liigan pudotuspeleihin – Liverpool voitti liigavaiheen
- Arne Slot yllättyi Virgil van Dijkin taidoista: ”Ensimmäisestä päivästä lähtien ajattelin, että…”
- Marcus Rashfordia tarjottiin Fenerbahçelle – seurapomo kertoi miksei lainasiirto toteudu
- Darwin Núñez herätti kiinnostusta Saudi-Arabiassa – Liverpool ei suostunut myymään
- Liverpoolin tähdet lepäävät Mestarien liigan ratkaisupelissä – näin Arne Slot perusteli ratkaisua
- Aston Villa haluaa hankkia João Félixin – pelaaja valmis siirtymään Unai Emeryn alaisuuteen
- Laitapuolustaja jättää Arsenalin viimeistään kesällä: ”Jos saamme sen toteutettua aiemmin…”
- Times: Manchester United palkkaa menestyneen yleisurheiluvalmentajan – lyhytaikaisessa värväyksessä selkeä tavoite
- Phil Fodenilta kritiikkiä Gareth Southgatelle – Man City -tähti paljasti myös syyn vaikean syksyn taustalla
- Real Betis haluaa toisenkin Manchester Unitedin pelaajan