Marcus Rashford käyttää pelitauot yhteiseksi hyväksi – sai taakseen vahvan kaupallisen tuen
Manchester United -hyökkääjä Marcus Rashford on ollut otsikoissa jo tällä viikolla kahdesta eri syystä. 22-vuotias joutui jättämään Nations League -ottelut Tanskaa ja Islantia vastaan väliin, avaten näin osaltaan paikkaa maajoukkueessa Jack Grealishille.
Kun jalkapallokentällä ei voi esiintyä edukseen, tekee Rashford sen vieläkin suuremmalla areenalla. Aiemmin tänä vuonna menestyksekkäästi koululaisten jatketun lounasedun puolesta kampanjoinut peluri on edelleen lasten näläntorjunnan asialla.
Omasta lapsuudestaan ruokakuponkien varassa avautunut Rashford on saanut viimeisimpään kampanjaansa taakseen liudan ruoka-alan jättejä. Mukana ovat muiden muassa Co-op, Kellogg’s, Lidl, Sainsbury’s, Tesco ja Waitrose.
Pelaaja sanoo olevansa varma, että nyt käynnistetyllä projektilla muutetaan asioita parempaan suuntaan.
– Meidän pitää etsiä parhaat tavat auttaa perheitä niin, etteivät niiden lapset enää joutuisi kärsimään nälästä. Halusimme tehdä tämän parhaalla mahdollisella tavalla, tuoda mukaan parhaat mahdolliset tekijät.
Perustettu ryhmä vaatii valtiollista tukea National Food Strategylle, jotta kouluruokailuetua saataisiin laajennettua edelleen, ja jotta ruokakuponkien arvoa saataisiin nostettua.
Rashford on sivussa harjoituksista ja mainitusta maajoukkuekomennuksesta, nilkkavaivojensa vuoksi. Muista joukkueen pelaajista ainakin Harry Maguire on myös estynyt osallistumasta normaaliin toimintaan, setviessään lomasekoiluitaan kreikkalaisessa oikeusistuimessa.
Lähde: BBC
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- West Hamin fanit buuasivat omilleen – näin kommentoi Julen Lopetegui
- Manchester Unitedilla turhauttava ilta Selhurst Parkilla
- Liverpool palasi Valioliigassa voittojen tielle hienolla esityksellä
- Chelsea teki selvää jälkeä West Hamista – kotiyleisö buuasi
- Eddie Howe kommentoi Newcastlen tähden loukkaantumista – ”Siinä tapahtui outo juttu”
- Arne Slot kommentoi Liverpoolin kaatunutta siirtokohdetta – omista löytyy vaihtoehtoinen ratkaisu
- Valioliigaseuran omistaja esitti kunnianhimoisen toiveensa – ”Se on päätavoitteeni”
- Lehti: Trent Alexander-Arnold kiistää huhut miljoonatarjouksesta jalkapalloseuran omistuksesta
- Fanin kommenti särähti Man Unitedin ex-pelaajan korvaan: ”Puolustin itseäni”
- Patrick Vieira: Arsenal pakkovoiton edessä Man Cityä vastaan
- Manchester Unitedilla turhauttava ilta Selhurst Parkilla
- West Hamin fanit buuasivat omilleen – näin kommentoi Julen Lopetegui
- Liverpool palasi Valioliigassa voittojen tielle hienolla esityksellä
- Arne Slot kommentoi Liverpoolin kaatunutta siirtokohdetta – omista löytyy vaihtoehtoinen ratkaisu
- Lehti: Trent Alexander-Arnold kiistää huhut miljoonatarjouksesta jalkapalloseuran omistuksesta
- James Garner kertoi miksi jätti Manchester Unitedin: ”Kysyin sitä ten Hagilta suoraan…”
- Chelsea teki selvää jälkeä West Hamista – kotiyleisö buuasi
- Christian Eriksen puhui asemastaan Manchester Unitedissa: ”Jos seura olisi sanonut haluavansa päästä minusta eroon…”
- Manchester Unitedin managerilegenda Sir Alex Ferguson ikävöi valmentamista
- Fanin kommenti särähti Man Unitedin ex-pelaajan korvaan: ”Puolustin itseäni”