Crystal Palacen norjalaiskärjen kurssi hiipinyt hurjaksi – kuka voittaa rahallisesti, kuka urheilullisesti?

Crystal Palacen manageri Roy Hodgson sanoi kesällä, että seura on viimein taipunut päästämään vuosikausia siirtomarkkinoita kohisuttaneen Wilfried Zahan lähtemään, mikäli sopiva tarjous tulee. Toistaiseksi sellaista ei kuitenkaan ole tullut, vaan croydonilainen tuntuu olevan jäämässä seuraan.
Zahan siirtosummaa ei Eagles siis välttämättä ole saamassa. Mielenkiintoiseksi menee sen sijaan seuran kirjoilla olevan Alexander Sörlothin kuvio.
Norjalaiskärki siirtyi Selhurst Parkille Midtjyllandista tammikussa 2018, yhdeksän miljoonan euron kaupassa. Ura Englannissa ei kuitenkaan ole urjennut; Sörlothilla on tilillään esiintymiset vain 16 valioliigaottelussa, eikä niissä lainkaan tehomerkintöjä. Viimeisen vuoden ajan 24-vuotias on pelannut lainalla Turkin Trabzonsporissa. Superliigassa hommat ovat loksahtaneet kohdilleen; 194-senttinen hyökkääjä oli viime kaudella 24 osumallaan sarjan paras maalintekijä.
RB Leipzig teki Palacelle tarjouksen Sörlothista jo aiemmin kesällä, tullen torjutuksi. Nyt apajilla on myös Harry Kanelle taustatukea epätoivon vimmalla etsivä Tottenham. Transfermarkt arvioi norjalaisen markkina-arvoksi 20 miljoonaa euroa, mutta nyt näyttää selkeältä, että mahdollinen siirto tulee maksamaan ostajalle reippaasti isomman summan. Ostaja saattaa kuitenkin päätyä neuvottelemaan Palacen sijasta Trabzonsporin kanssa – lainasopimuksen mukaan turkkilaisseuralla on nimittäin ostovelvoite pelaajaan, mikäli tämä esiintyy yli puolessa sen kauden otteluista.
The Timesin mukaan Crystal Palacella ei ole mahdollisuutta katkaista lainasopimusta ennenaikaisesti, mikä saattaa tarkoittaa melkoista rahallista menetystä. Trabzonspor-sopimuksessa oleva ehdollinen ostovelvoite nimittäin sisältää kauppasumman; noin kuusi miljoonaa euroa. Mikäli pelaajan kurssi siirtomarkkinoilla jatkaa nykyisessä suunnassaan, olisi Trabzonspor se taho, jolla tilanteessa on vain voitettavaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Man United -hylkiö loistaa Napolissa – italialaismedia ylisti neroksi
- Luottopuolustaja: Arne Slot uskoi mestaruuteen heti alusta
- Karu kohtalo: Nämä kuusi Liverpool-pelaajaa jäämässä ilman mestaruusmitalia
- Romano: Man City voi menettää De Bruynen lisäksi toisenkin avainpelaajansa
- Näkökulma: Tästä syystä Liverpool voitti Valioliigan vaikkei siihen kauden alla uskottu
- Pep Guardiola vaatii isoja päätöksiä Man City -johdolta – ”Ei saa hämääntyä”
- Arne Slotilta hieno kunnianosoitus Jürgen Kloppille Liverpoolin mestaruudesta
- Manchester Cityn viimeinen mahdollisuus pokaaliin yhden askeleen päässä
- Liverpool on Valioliigan mestari! Mohamed Salah juhli selfiellä suvereeneissa maalikarkeloissa
- Manchester United pelastui viime hetken maalilla – Bournemouth-hyökkääjä suoralla punaisella ulos
- Arne Slotilta hieno kunnianosoitus Jürgen Kloppille Liverpoolin mestaruudesta
- Pep Guardiola vaatii isoja päätöksiä Man City -johdolta – ”Ei saa hämääntyä”
- Näkökulma: Tästä syystä Liverpool voitti Valioliigan vaikkei siihen kauden alla uskottu
- Liverpool on Valioliigan mestari! Mohamed Salah juhli selfiellä suvereeneissa maalikarkeloissa
- Manchester Cityn viimeinen mahdollisuus pokaaliin yhden askeleen päässä
- Manchester United pelastui viime hetken maalilla – Bournemouth-hyökkääjä suoralla punaisella ulos
- Wrexhamille kolmas peräkkäinen sarjanousu!
- Bernardo Silva pettyi Kevin De Bruynen päätökseen: ”Seura menettää osan sielustaan”
- Rúben Amorimia ”ei kaduta lainkaan” pesti Manchester Unitedissa
- Unai Emery pyysi anteeksi Aston Villan faneilta: ”Pidän turhautumiseni kurissa”