Ryan Giggs povaa Man Unitedille Liverpoolin kaltaista tietä – ei tosin aivan kannattajien toivomalla tavalla

Manchester United -legenda, nykyisin Walesin maajoukkueluotsina toimiva Ryan Giggs visioi entisen seuransa tulevaisuutta.
Sir Alex Ferguson on yhä viimeinen Valioliigan voittoa juhlinut United-manageri. Skotlantilainen oli ruorissa, kun kannu viimeksi saapui Old Traffordille kauden 2012-2013 päätteeksi. Tämän jälkeen manageritrio David Moyes, Louis van Gaal ja José Mourinho on sekä tullut sekä nimitetyksi joukkueen valmennukseen, että erotettu toimesta.
Giggs vertasi Unitedin näkymiä sen vanhan verivihollisen, Liverpoolin kehitykseen.
– Jopa Jürgen Kloppilta meni neljä ja puoli vuotta mestaruuden hankkimiseen. Se ottaa aikaa, ja voitte vain miettiä mitä kaikkea Klopp on voiton eteen tehnyt.
Liverpool odotti mestaruutta 30 vuotta, eikä Unitedkaan sen syrjään välttämättä hetkessä palaa.
– Saattaa kulua 15-20 vuotta, varsinkin mikäli Klopp ja Pep Guardiola pysyvät maisemissa. Heillä on resurssit ja pelaajat käytettävissään, 46-vuotias sanoi The Greatest Game -podcastissa.
– Klopp on parantanut joukkuettaan asteittain joka vuosi, ja voittanut matkalla esimerkiksi Mestarien liigan, mikä poisti paineita Valioliigan suhteen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Aston Villa taisteli urheasti PSG:tä vastaan – ei riittänyt jatkopaikkaan
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”
- Crystal Palace vahvisti tärkeän jatkosopimuksen – ”Hän on johtaja”
- Romano: Kaksi veteraanipelaajaa poistuu Manchester Unitedista
- Unai Emery valmis haastamaan PSG:n: ”Me haluamme tehdä historiaa”
- Eddie Howe joutui sairaalaan – Newcastlelta päivitys valmentajansa terveydentilasta
- L’Équipe: Nottingham Forest ja Newcastle kiinnostuneet Marseille-tähdestä
- Jamie Carragher: Mohamed Salah’n jatkosopimus parantaa Liverpoolin asemaa siirtomarkkinoilla
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Aston Villa taisteli urheasti PSG:tä vastaan – ei riittänyt jatkopaikkaan
- Romano: Kaksi veteraanipelaajaa poistuu Manchester Unitedista
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Man Cityn tähdestä tipahti sopimusuutinen
- Crystal Palace vahvisti tärkeän jatkosopimuksen – ”Hän on johtaja”
- Oho! Luka Modricista tulee seuraomistaja Englannissa
- Eddie Howe joutui sairaalaan – Newcastlelta päivitys valmentajansa terveydentilasta
- Jamie Carragher: Mohamed Salah’n jatkosopimus parantaa Liverpoolin asemaa siirtomarkkinoilla